Eddy Kremers nimitetty Componenta B.V:n toimitusjohtajaksi

Componenta Oyj Pörssitiedote 8.6.2016 klo 9.30

Eddy Kremers, 47, on nimitetty Componenta B.V:n toimitusjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi vastuullaan Hollannin liiketoiminta-alueen johtaminen 8. kesäkuuta 2016 alkaen. Hän raportoi toimitusjohtaja Harri Suutarille. Aikaisemmin Kremers on toiminut Hollannin liiketoiminta-alueen myyntijohtajana. Hän on tullut yhtiön palvelukseen vuonna 1996 ja työskennellyt myynnin ja suunnittelun eri tehtävissä.

”Eddy Kremersillä tulee olemaan avainrooli Hollannin liiketoiminta-alueen kannattavuuden parantamisessa osana Componentan strategiaa”, sanoo toimitusjohtaja Harri Suutari.

Mika Hassinen, Componenta B.V:n toimitusjohtaja sekä Hollannin liiketoiminta-alueen johtaja on päättänyt siirtyä muihin tehtäviin Componenta konsernin ulkopuolella. Hän on työskennellyt Componentan hollantilaisen tytäryhtiön, Componenta B.V:n toimitusjohtajana vuodesta 2012 ja sitä ennen vuodesta 2008 Componentan talousjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena.

 

Helsinki 8. kesäkuuta 2016

COMPONENTA OYJ
 

Harri Suutari
toimitusjohtaja


Lisätietoja:

Harri Suutari
toimitusjohtaja
puh. 0400 384 937


Componenta on kansainvälisesti toimiva metalliteollisuuden konserni, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Turkissa, Hollannissa ja Ruotsissa. Componentan liikevaihto vuonna 2015 oli 495 miljoonaa euroa ja sen osake listataan Nasdaq Helsingissä. Yhtiö työllistää noin 4 250 henkilöä. Componenta toimittaa valettuja ja koneistettuja komponentteja sekä niistä koostuvia vaativia kokonaisratkaisuja asiakkailleen, jotka ovat globaaleja ajoneuvo-, kone- ja laitevalmistajia.

Tilaa