Osakepohjainen kannustinjärjestelmä Componentan avainhenkilöille

Componenta Oyj:n hallitus on päättänyt osakepohjaisen kannustinjärjestelmän rakentamisesta konsernin avainhenkilöille.

Rakennettavassa järjestelmässä on kolme yhden vuoden ansaintajaksoa, jotka ovat kalenterivuodet 2007, 2008 ja 2009. Palkkiot maksetaan vuosina 2008, 2009 ja 2010 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahana maksettava osuus kattaa palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut. Osakkeisiin liittyy kielto luovuttaa osakkeita kahden vuoden kuluessa ansaintajakson päättymisestä.

Järjestelmän mahdollinen tuotto ansaintajaksolta 2007 perustuu konsernin tulokseen rahoituserien jälkeen ja konsernin sijoitetun pääoman tuottoon.

Järjestelmän kohderyhmään kuuluu ansaintajaksolla 2007 noin 40 - 50 henkilöä.

Mikäli järjestelmän tavoitteet saavutetaan täysimääräisinä, järjestelmässä maksetaan palkkiona enintään 180 000 Componenta Oyj:n osaketta ja lisäksi rahana osakkeiden arvoa vastaava määrä.

Järjestelmän toteuttamista varten hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle hallituksen valtuuttamista päättämään omien osakkeiden hankinnasta ja osakeannista.

Helsinki, 5. helmikuuta 2007

COMPONENTA OYJ


Heikki Lehtonen
toimitusjohtaja



Lisätietoja:

Heikki Lehtonen
toimitusjohtaja
puh. 010 403 00

Tilaa

Liitteet & linkit