• news.cision.com/
  • Consti Yhtiöt/
  • Apila-kirjasto kiri kärkijoukkoon Arkkitehtuurin Finlandia -kilpailussa – Consti toteutti arkkitehdin vision näyttävistä lasirakenteista

Apila-kirjasto kiri kärkijoukkoon Arkkitehtuurin Finlandia -kilpailussa – Consti toteutti arkkitehdin vision näyttävistä lasirakenteista

Report this content

Vuonna 2012 valmistunut Seinäjoen Apila -kirjastorakennus sijoittui neljän finalistin joukkoon vuoden 2014 Arkkitehtuurin Finlandia -kilpailussa. Rakennus on JKMM Arkkitehtien suunnittelema, ja Constin toteuttamilla lasirakenteilla on siinä keskeinen rooli.

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n järjestämä kilpailu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Palkinto myönnetään merkittävästä uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta.

Arkkitehdin visio lasijulkisivusta toteutui vahvan lasiosaajan avulla

JKMM Arkkitehtien Asmo Jaaksi kertoo, että Constin vahva lasiosaaminen oli ratkaisevaa Apila-rakennuksen toteutuksessa.

–  Onnistuneen lopputuloksen kannalta oli erittäin tärkeää, että urakoitsijalta löytyi kokonaisvaltaista lasirakentamisosaamista. Nykytekniikalla ja -osaamisella on mahdollista toteuttaa teknisesti kestäviä, riskittömiä ja visuaalisesti upeita lasirakenteita, jotka ovat kevyitä ja läpinäkyviä. Tämä luo uusia mahdollisuuksia suunnittelulle, Asmo Jaaksi kertoo.

–  On hienoa, että Apila-kirjasto on saanut tunnustusta kovatasoisessa kilpailussa. Rakennus ja sen lasijulkisivu ovat myös keränneet kehuja kirjaston asiakkailta sekä henkilökunnalta, kuvailee Constin lasirakentamisen projektipäällikkö Rauno Lehtimäki.

Lisätietoja:

Rauno Lehtimäki, lasirakentamisen projektipäällikkö, Consti Julkisivut, rauno.lehtimaki@consti.fi. Puh. 050 599 8767
Tapio Virta, aluejohtaja, Consti Julkisivut, tapio.virta@consti.fi. Puh. 050 583 9473

Consti Yhtiöt

Consti Yhtiöt on Suomen suurin korjausrakentamiseen ja talotekniikkaan erikoistunut rakennusliike. Korjaamme taloyhtiöitä ja vuokrataloja, hotellihuoneita, ravintoloita, toimitiloja, liikehuoneistoja, julkisia rakennuksia sekä piha- ja viheralueita. Rakennamme ajanmukaista talotekniikkaa asuintaloihin ja toimitiloihin. Työllistämme noin 800 rakentamisen ammattilaista. Vuonna 2013 Consti Yhtiöiden liikevaihto oli noin 171 miljoonaa euroa ja operatiivinen tulos (EBITDA) noin 6,5 miljoonaa euroa.

Consti Yhtiöihin kuuluvat Consti Talotekniikka Oy, Consti Julkisivut Oy ja Consti Korjausurakointi Oy.

www.consti.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit