Consti kasvoi 25 prosenttia vuonna 2014

Report this content

Suomen johtava korjausrakentaja Consti Yhtiöt kasvatti vahvasti kaikkia liiketoiminta-alueitaan vuonna 2014. Liikevaihtomme nousi 215 miljoonaan ja operatiivinen tuloksemme (EBITDA) 9,5 miljoonaan euroon, kertoo toimitusjohtaja Marko Holopainen.
Voit tutustua Constin tulokseen myös katsomalla aiheesta tehdyn videon.

Consti Yhtiöiden liikevaihto ylsi vuonna 2014 yhteensä 215,2 miljoonaan euroon, jossa on nousua 25,4 prosenttia edellisestä vuodesta. Operatiivinen tulos (EBITDA) oli 9,5 miljoonaa euroa eli 44 prosenttia edellisvuotista suurempi. Constin tilauskanta oli vuoden vaihteessa noin 165 miljoonaa euroa.

– Olemme tyytyväisiä siihen, että kaikki liiketoiminta-alueemme eli korjausurakointi, julkisivut, talotekniikka ja huolto edistyivät tasaisesti.
Suuria korjaus- ja uudistushankkeita täydensivät pienet urakat ja huoltotehtävät. Mittavimpia urakoita viime vuonna olivat muun muassa Kulmalan hanke Lahdessa, Haliskylä Turussa, Opetustalo ja Scandic Park Helsingissä sekä Tampereen Torni-hotelli. Vuoden 2014 aikana teimme myös ensimmäiset 10 päivän Ideal–putki- ja kylpyhuoneremontit, Marko Holopainen kertoo.

– Kasvusta lähes kaikki oli orgaanista. Vahvistimme huoltoliiketoimintaamme hankkimalla IV-huoltoja tekevän Tampereen Kiinteistötekniikan sekä liiketoimintakaupalla sähköhuoltoliike Gridonin Helsingissä.

Yli 100 uutta työpaikkaa

– Kasvu loi myös paljon työpaikkoja. Consti palkkasi viime vuonna yli 100 ammattilaista lisää, Marko Holopainen kertoo.

Consti jatkaa strategiansa mukaista palveluiden kehittämistä määrätietoisesti.
– Haluamme olla korjaamisen moniosaaja ja ylivoimainen kiinteistöjen arvon kehittäjä. Siksi tuomme markkinoille uusia, innovatiivisia ratkaisuja ja toimintamalleja. Markkinoilla riittää kasvumahdollisuuksia – tähtäämme viidessä vuodessa 350 miljoonan euron liikevaihtoon. Kuluvan vuoden kasvutavoitteeksi olemme asettaneet 10 prosenttia, Marko Holopainen kertoo.

Korjausrakentamisen ja talotekniikan nopea kehitys vaatii Holopaisen mielestä uudenlaista avoimuutta ja yhteistyöhalua.
– Suurimmat kehitystarpeet alallamme liittyvät energiatehokkuuden ja sisäilman parantamiseen. Jotta näissä saadaan valtakunnallisesti tuloksia aikaan, suosittelen ottamaan ammattitaitoisen rakentajan samaan pöytään jo silloin, kun suunnitelmia tehdään.

– Työturvallisuuden kehittämiseen on mielestäni kiinnitettävä alalla enemmän huomiota. Se on tärkeää sekä henkilöstön että rakennusalan työnantajamielikuvan takia, Marko Holopainen sanoo.

Katso myös aiheesta tehty video!

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Marko Holopainen, Consti Yhtiöt Oy, puh. 0400 458 158, marko.holopainen@consti.fi

talousjohtaja Esa Korkeela, Consti Yhtiöt Oy, puh. 040 730 8568, esa.korkeela@consti.fi

Consti Yhtiöt

Consti Yhtiöt on Suomen suurin korjausrakentamiseen erikoistunut rakennusliike. Korjaamme taloyhtiöitä ja vuokrataloja, hotellihuoneita, ravintoloita, toimitiloja, liikehuoneistoja, julkisia rakennuksia sekä piha- ja viheralueita työllistäen 850 korjausrakentamisen ammattilaista. Vuonna 2014 Consti Yhtiöiden liikevaihto oli noin 215 miljoonaa euroa ja operatiivinen tulos (EBITDA) noin 9,5 miljoonaa euroa.

Korjausrakentaminen tarkoittaa myös monipuolista rakennus- ja korjausmenetelmien hallintaa. Consti korjaa eri aikakausien kiinteistöt nykyajan vaatimuksia vastaaviksi ja kasvattaa niiden arvoa omistajille ja käyttäjille.

Consti Yhtiöihin kuuluvat Consti Korjausurakointi Oy, Consti Julkisivut Oy ja Consti Talotekniikka Oy.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit