Juha Salminen NCC:ltä Consti Yhtiöiden kehitysjohtajaksi

LEHDISTÖTIEDOTE 3.4.2012 – Consti Yhtiöden kehitysjohtajaksi on nimitetty 19.3.2012 alkaen tekn.tri Juha Salminen. Aikaisemmin NCC:llä toiminut Juha Salminen on perehtynyt vahvasti työmaiden suorituskyvyn kehittämiseen, asiakastyytyväisyyden analysointiin ja palveluiden tuotteistamiseen.

– Olemme Consti Yhtiöissä siirtyneet kehityksen toiseen vaiheeseen, jossa kirkastamme kolmen toimialayhtiön strategiaa ja virtaviivaistamme toimintoja. Samalla kehitämme ja tehostamme asiakastoimintoja, jotta voimme tarjota asiakkaille mahdollisimman laajat ja laadukkaat palvelut, kertoo Consti Yhtiöiden toimitusjohtaja Kauko Wasenius.

– Yksi tärkeä alue tässä kehityksessä on, että yhtenäistämme ja tehostamme projektihallinnan menettelyjä ja työkaluja sekä varmistamme samalla henkilöstön valmennuksen ja osaamisen, Wasenius jatkaa.

Juha Salminen näkee sekä taloteknisten että rakennusteknisten palveluiden yhdistämisessä korjausrakentamisessa paljon hyötyjä sekä asiakkaille että rakentajille. Hänen mielestään parhaita tuloksia saadaan aikaan kattavilla, tuotteistetuilla palveluilla ja pitkäjänteisellä asiakasyhteistyöllä.

– Projektihallinnan parantamisen keskeinen lähtökohta on tukea työmaiden yhtenäistä toimintatapaa ja analysoida poikkeamien syyt ajoissa, jotta niihin voidaan vaikuttaa, kehitysjohtaja Juha Salminen sanoo.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Kauko Wasenius, Consti Yhtiöt, puh. 0400 474 737, kauko.wasenius@consti.fi

Kehitysjohtaja Juha Salminen, Consti Yhtiöt, puh. 050 512 4463, juha.salminen@consti.fi

Consti Yhtiöt

Consti Yhtiöt on Suomen johtava korjausrakentamiseen keskittynyt yritys, jonka toimialat ovat julkisivut, talotekniikka ja korjausurakointi. Tehtävämme on uudistaa kiinteistökantaa tehokkaasti ja luoda arvoa kiinteistöjen omistajille. Consti Yhtiöt toimii valtakunnallisesti noin 700 hengen organisaatiolla.

Avainsanat:

Yrityksestä

Consti Yhtiöt on Suomen johtava korjausrakentamiseen keskittynyt yritys. Uudistamme kiinteistökantaa tehokkaasti ja luomme arvoa kiinteistöjen omistajille. Tarjoamme palvelukseesi parhaat korjausurakoinnin, talotekniikan, linjasaneerauksen, julkisivusaneerauksen sekä pihojen ja ympäristöjen rakentajat. Uudistamme asunto-osakeyhtiöitä, teollisuus-, kauppa-, hotelli- ja toimistokiinteistöjä sekä julkisen sektorin kohteita. Consti Yhtiöt perustettiin vuonna 2008 vastaamaan korjausrakentamisen kasvavaan tarpeeseen, koska Suomessa oli jo pitkään rakennettu enemmän uutta kuin korjattu vanhaa. Tiedettiin myös, että kiinteistönomistajat kaipasivat vahvaa mutta joustavaa kumppania kiinteistöjen uudistamiseen. On jatkuva tarve sekä pienille että suurille urakoille, joissa vaaditaan monipuolista osaamista ja varmaa kokonaislaatua. Kasvua ja yrittäjähenkeä Consti on yrittäjien yhtiö. Parissa vuodessa meihin on liittynyt yli kymmenen yrityksen osaajat. Olemme kasvattaneet myyntiä, laajentaneet uusille paikkakunnille ja vakiinnuttaneet asemamme korjausrakentamisen markkinoilla. Vuonna 2010 konsernin proforma liikevaihto ylsi yli 150 miljoonaan euroon, henkilöstöä on yhteensä n. 700. Constilaisia yhdistävät kokemus, ammatillinen kunnianhimo ja asiakaslähtöinen arvomaailma. Mielestämme viihtyisä työ- ja asuinympäristö on yksi parhaita investointeja elämän laatuun – ja vanhasta saa uudenveroista, kun pannaan oikeat tekijät asialle.

Tilaa

Liitteet & linkit