Trukkeja liikuttavat ohjelmistoprosessit vauhdittuivat Roclassa

Report this content

Varasto- ja automaattitrukkien sisuksissa on paljon elektroniikkaa ja ohjelmistoja. Tuotteisiin liitetään kasvavassa määrin myös palveluelementtejä. Tuotekehityksessä tarvitaan osaamista niin mekaniikan, elektroniikan kuin ohjelmoinninkin alalta. Trukkeja ja muita nostolaitteita valmistava Rocla Oy päätti käydä kattavasti läpi ohjelmistojen osuutta tuotekehityksessään.

 

”Ohjelmistokomponentit vaikuttavat olennaisesti asiakasprojektien kestoon ja kannattavuuteen”, kertoo Rocla Oy:n Pekka Loikkanen. Rocla valitsi Contribyte Oy:n analysoimaan ohjelmistojen sopivuutta kokonaisuuteen. Erityisen tärkeää on kehitysprojektien tulevaisuudennäkymät, sillä nykypäivän nostolaitteet alkavat muistuttaa tieteiselokuvien robotteja. Yksi esimerkki on Kiinan keskuspankin tilaamat automaattitrukit, jotka piakkoin kuljettavat kolikoita ja seteleitä lajittelusta keskuspankin holviin.

”Tuotekehityksen ohjelmistokomponenttien hallinnassa on tärkeää, että toimintamallit vastaavat tulevaisuuden haasteita”, kertoo Contribyte Oy:n toimitusjohtaja Lasse Mikkonen. ”Esimerkiksi ohjelmistojen versionhallintaa parantamalla saadaan parempi kuva jo olemassa olevasta softasta.” Muutokset jo asiakkaalle toimitettujen trukkien ohjelmistoihin tulee Mikkosen mukaan hallita hyvin. Se vaikuttaa muun muassa jälkimarkkinointiin ja asiakkaiden tyytyväisyyteen. Hän kuitenkin varoittaa liiasta kontrollista suunnittelu- ja kehitysvaiheissa.

Tuotteiden kannattavuuteen vaikuttaa myös globaalien järjestelmien hallinta. Roclan modulaarinen tuotearkkitehtuuri ja -rakenne ovat omiaan myös ohjelmistokomponenttien elinkaaren hallintaan. ”Saamme hyödynnettyä informaatiota eri järjestelmistä tuotteen elinkaaren hallinnassa ja prosesseissa.”, kertoo Loikkanen.

Informaatiojärjestelmiin tulee kytkeä myös ohjelmistot, jotka auttavat ohjelmistojen vaatimusten-, konfiguraation- ja testauksenhallinnassa. ”Mekaanisten koneiden muuttuessa älykkäämmiksi on niissä yhä monimutkaisempia ohjelmistoja automaation tueksi. Samalla ohjelmointiprosessit ja niiden tukiohjelmistot kannattaa käydä läpi.”, sanoo Mikkonen.

Contribyte Oy
Tuomas Hämäläinen
tel. 040 455 2591
tuomas.hamalainen@contribyte.fi

Contribyte Oy on ohjelmisto- ja tuotekehitysprosessien parantamiseen keskittyvä yritys, joka auttaa työkalujen valinnassa, käyttöönotossa ja ylläpidossa. www.contribyte.fi

Multimedia

Multimedia