Kopteri tehostaa kiinteistöpalvelua ja lisää työturvallisuutta

Report this content

Coor SmartDrone -palvelu hyödyntää kauko-ohjattavia kuvauskoptereita, joilla voidaan toteuttaa kiinteistöjen tarkastukset ja kartoitukset tehokkaasti ja turvallisesti. Kuvauskopterin käyttö helpottaa ja nopeuttaa vaikeapääsyisten alueiden ja kohteiden tavoittamista. Ohjausnäytöltä voidaan reaaliajassa seurata kopterin sisältämän teräväpiirtokameran ottamia valokuvia ja videoita.

Kuvauskopteri kerää lentonsa aikana tarkkaa dataa kuvattavan kohteen pinta-alasta sekä kunnossapitotarpeista. Kuvauskohteita kattojen ja julkisivujen lisäksi ovat esimerkiksi nosturit, mastot ja savupiiput sekä ahtaat paikat kuten tunnelit. Kopterin keräämää kuvamateriaalia pystytään hyödyntämään myös vahinkojen toteamisessa, minkä perusteella voidaan tehdä tarvittavat korjaussuunnitelmat. Kopteri yltää paikkoihin, joihin kiipeäminen on vaarallista ja riskialtista.

– Huoltomiestemme ei tarvitse enää kiipeillä julkisivuilla ja katoilla, koska moni asia hoituu kopterin avulla. Kuvauskopterin käyttäminen kuntotarkastuksissa sekä säästää aikaa että parantaa työturvallisuutta. Kopteri yltää paikkoihin, joihin ihmisvoimin olisi hankala mennä ja joihin meno on suoranainen työturvallisuusriski, liiketoimintayksikön johtaja Jaska Mertaharju Coorilta toteaa.

Coorin SmartDrone-palveluun on tutustunut myös eläkeyhtiö Varman kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi. – Kiinteistön arvon säilyminen pitkällä aikavälillä edellyttää jatkuvaa kiinteistön ylläpidon seurantaa, jotta mahdollisiin korjaustarpeisiin pystytään reagoimaan nopeasti. Hyödyntämällä kopterin keräämää aineistoa kiinteistön julkisivujen ja kattojen kunnosta pystymme arvioimaan tarkasti, mitä toimenpiteitä tarvitaan milläkin aikavälillä. Coorin SmartDrone-palvelu on oiva osoitus innovaatiosta, joka parantaa sekä toiminnan tehokkuutta että työturvallisuutta, Tomperi sanoo.

Coor SmartDrone on osa Coor Smart Solutions -palvelukokonaisuutta, jossa hyödynnetään uutta tekniikkaa. Nämä innovatiiviset tukipalvelut on suunniteltu helpottamaan toimistoissa ja kiinteistöissä työskentelevien henkilöiden, tukipalveluiden ostajien sekä Coorin oman henkilöstön arkea. Lisätietoja saa Coorin sivustolta.

Lisätietoja antaa:
Jaska Mertaharju, liiketoimintayksikön johtaja, Coor, puh. 010 234 6158, jaska.mertaharju@coor.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia