Delete osti ruotsalaisen AB Sprängsotningin ja täydentää palvelukonseptiaan uudella Bang&Clean -menetelmällä

Report this content

Delete laajenee jälleen Pohjoismaissa. Toukokuun lopussa ostetun MITAB AB:n jälkeen ostovuorossa on Alingsåsissa sijaitseva AB Sprängsotning. Oston myötä Delete saa yksinoikeuden räjähteitä hyödyntävään Bang&Clean -menetelmään Pohjoismaissa. Menetelmä soveltuu erityisesti energiateollisuuden kattiloiden puhdistukseen. Bang&Cleanin myötä Delete tarjoaa nyt asiakkailleen täydellisen kattiloiden puhdistuskonseptin.

– AB Sprängsotning täydentää Delete-perhettä loistavasti, ja meille on ilo saada yhtiö joukkoomme. Yhtiöllä on kokemusta ja asiantuntemusta meille vielä melko tuntemattomalta alalta, jota kuitenkin kysellään jatkuvasti. Uskomme, että voimme kehittyä yhdessä, ja nyt meillä on asiakkaille tarjottavana kattiloiden puhdistuksen kokonaiskonsepti Pohjoismaissa ja Baltiassa, sanoo Delete Group Oy:n toimitusjohtaja Jussi Niemelä.

Alingsåsissa toimiva AB Sprängsotning puhdistaa erilaisia teollisuuskattiloita, lähinnä jätteenpolttokattiloita mutta myös sooda- ja biojätekattiloita sekä sähkösuodattimia ja erityyppisiä siiloja. Puhdistus voidaan tehdä tuotannon ollessa käynnissä, joten palvelu täydentää teollisuuspuhdistustöitä, joita Delete normaalisti tekee huoltoseisokkien aikana.

– Meillä on nyt mahdollisuus toimia laajemmilla markkinoilla ja entistä tehokkaammin. Pääsemme lähemmäs asiakkaitamme ja voimme kehittää Deleten kanssa jo aiemmin tekemäämme yhteistyötä, kertoo AB Sprängsotningin toimitusjohtaja Mathias Selg.

– Olemme nopeasti kasvava yhtiö, joka haluaa kehittyä pohjolan suurimmaksi teollisuuspuhdistuksen osaajaksi. AB Sprängsotningin oston myötä meillä on nyt mahdollisuus toimia laajemmilla markkinoilla ja entistä tehokkaammin. Osto täydentää tarjontaamme ja tuo asiakkaillemme apua tuotannon jatkuvaan puhdistukseen uuden menetelmän ansiosta Pohjoismaissa ja Baltiassa, linjaa Delete Group Oy:n toimitusjohtaja Jussi Niemelä yritysoston merkitystä.

Lisätietoja:

Jussi Niemelä, toimitusjohtaja, Delete Group Oy

Puh. +358 400 462 696 tai jussi.niemela@delete.fi

Mathias Selg, toimitusjohtaja, AB Sprängsotning

Puh. +46 730 68 94 64 tai mathias.selg@sprangsotning.se

AB Sprängsotning perustettiin vuonna 2003. Yhtiö tarjoaa koko Pohjolassa teollisuuskattiloiden puhdistuspalveluja testatulla Bang&Clean -menetelmällä. Bang&Clean sisältää kaksi eri menetelmää: manuaalisen, räjähteitä hyödyntävän kattilanpuhdistusmenetelmän sekä kiinteästi asennettavan, automaattisesti kattilaa puhdistavan SPG-räjähdysgeneraattorilaitteistomenetelmän. Yhtiön asiakkaat toimivat pääasiassa energiateollisuudessa. AB Sprängsotningin pääkonttori on Alingsåsissa, ja sillä on toimintayksikkö myös Keski-Suomessa. Yhtiön liikevaihto on 17 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 1,8 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on 8 vakituista työntekijää.

 

Delete on nopeasti kasvava ympäristöpalveluihin keskittynyt konserni, joka toimii Suomessa ja Ruotsissa. Delete palvelee teollisuutta, rakentamista ja kiinteistöjä tuottaen Purku-, Teollisuus-, Kiinteistö- ja Kierrätyspalveluja vaativiin asiakastarpeisiin. Deleten liikevaihto vuonna 2014 oli yli 100 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee yli 700 ympäristöpalveluiden ammattilaista ja Deleten noin 30 palvelupistettä kattavat valtakunnallisesti koko Suomen sekä Pohjois- ja Etelä-Ruotsin.

Saadaksesi lisää tietoa Deletestä, seuraa meitä:

Linked In
Facebook
Youtube

Deleten paikkakuntakohtaiset yhteystiedot löytyvät tästä linkistä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia