Korjausrakentamista ennakoidaan tiedolla ­– tietoa on paljon, mutta lisääkin kaivataan

Vierailin tänään Korjausrakentaminen 2017 -tapahtumassa, jossa yhdeksi puhuttavaksi aiheeksi nousi korjaushankkeiden ja kiinteistöjen remonttien ennakoitavuus. Ennakointia korjausrakentamisen hankkeissa saadaan parannettua tiedon avulla. 

Tällä hetkellä tutkiminen ja tiedon hankinta alkavat ja ovat ajankohtaista usein vasta sitten, kun ongelmat tai korjaustarpeet jo itsestään ilmoittelevat jollakin tavalla. Avainkysymyksenä voisi olla, mitä tietoa tarvitaan lisää ja jo olemassa olevan tiedon hallinta ja sen käyttäminen tehokkaammin.

Tietoa tuntuu olevan, mutta vielä sitä ei osata hyödyntää niin tehokkaasti. Myös lisätietoa mahdollisesti kaivataan, jotta ennustettavuus paranee. Miten päästä esimerkiksi tilanteeseen, jossa taloyhtiön putkiston tilaa saataisiin seurattua jatkuvasti ja ennakoitua sekä vältettyä kerätyn tiedon perusteella esimerkiksi viheliäiset ja kustannuksia tuovat vesivahingot? Saman tyyppinen tiedon kerääminen ja hyödyntäminen antaisi mahdollisuuksia ennakoida muitakin korjaustarpeita perustuen faktaan. Lisäksi mitä pitemmän aikaa ja määrällisesti enemmän informaatiota on tarjolla, sitä tarkempia olettamuksia saadaan aikaan.

Kuten sanottu, tietoa on paljon, mutta tieto ei ole yhdessä paikassa ja helposti saavutettavissa. Kootun, jo olemassa olevan tiedon kylkeen muutamia, jo ole olemassa olevaan teknologiaan perustuvia ratkaisuja monitoroimaan vaikkapa putkiston tilaa, kiinteistön lämpötilaeroja, kosteutta ym. muuttuvia olosuhteita ja ennustettavuus paranee entisestään. Näillä eväillä oltaisiin melko lähellä reaaliaikaista seurantaa ja myös vältettäisiin vahingoista ja pitkällä aikavälillä syntyviä ongelmia kuten homeita. Älytaloja siis olemassa olevistakin kiinteistöistä, tuleviinhan tämä teknologia on jo itsestään selvyys.

Tanja Vepsäläinen
viestintäpäällikkö, Delete Finland Oy

Tanja Vepsäläinen

viestintäpäällikkö

Delete Finland Oy

Postintaival 7, 00230 Helsinki

GSM 358 50 590 3916

tanja.vepsalainen@delete.fi

Delete on nopeasti kasvava ympäristöpalveluihin keskittynyt konserni, joka toimii Suomessa ja Ruotsissa. Delete palvelee teollisuutta, rakentamista ja kiinteistöjä tuottaen Purku-, Teollisuus-, Kiinteistö- ja Kierrätyspalveluja vaativiin asiakastarpeisiin. Delete-konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli noin 174 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee yli 800 ympäristöpalveluiden ammattilaista ja Deleten noin 30 palvelupistettä kattavat valtakunnallisesti koko Suomen ja Ruotsin.

Avainsanat:

Yrityksestä

Delete on yksi johtavista Pohjoismaissa toimivista täyden palvelun ympäristöpalvelujen tarjoajista. Konserni tarjoaa asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta kriittisiä palveluita, jotka vaativat erityisosaamista ja erikoislaitteita kolmella eri liiketoiminta-alueella: Puhdistuspalveluissa, Purkupalveluissa ja Kierrätyspalveluissa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja sen palveluksessa on noin 1000 ammattilaista yli 30 toimipaikassa Suomessa ja Ruotsissa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia