Climathon Helsinki on käynnissä ja innovoi uutta käyttöä rakennusjätteelle kiertotalouden hengessä

Report this content

Helsingissä järjestetään 27.-28.10.2017 vuorokauden mittainen Climathon-ideakilpailu, jonka teemana on rakennusjätteen uudelleenkäytön edistäminen kiertotalouden hengessä. Climathon Helsinki on osa Climate-KIC:in globaalia Climathon hackathonia, joka toteutetaan samanaikaisesti suurissa kaupungeissa maailman ympäri. Tänä vuonna mukana on 110 kaupunkia 42 eri maassa kuudella eri mantereella. 

Climathonin tavoitteena on kehittää kunkin kaupungin paikallisia ongelmia ratkaisevia innovaatioita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja sen vaikutuksiin sopeutumiseksi. Ilmastonmuutoksen hillintä ja muutos kiertotalouteen ovat nopeasti kasvavan Helsingin alueen suuria ratkaistavia kysymyksiä. Kasvavan asukasmäärän myötä alueella rakennetaan laajasti. Samaan aikaan rakentaminen kuluttaa suuria määriä materiaalia ja edistää ilmastonmuutosta.

Climathon Helsingissä innovoidaan ratkaisuja rakennusjätteen uudelleenkäytön edistämiseen pääkaupunkiseudulla ja kehitetään eri rakennusjätejakeille kokonaan uusia käyttötarkoituksia. Delete on mukana Climathonissa tukemassa tapahtumaa ja mahdollistamassa uusien kiertotalousinnovaatioiden syntymistä. Rakennusjätteen uudelleenkäytön ja kierrätyksen avulla voidaan vähentää jätteen syntyä ja neitseellisten raaka-aineiden kulutusta sekä samalla vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja edistää kiertotalouden toteutumista.

Join the Climathon movement!

Seuraa tapahtumaa somessa ja osallistu hastagilla #Climathon 

Twitter: https://twitter.com/globalclimathon 

Facebook: https://www.facebook.com/Climathon/

LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/22336491/ 

Instagram: https://www.instagram.com/globalclimathon/

Lue lisää Climathon Helsingistä ja sen tavoitteista: https://climathon.climate-kic.org/helsinki

Lue lisää globaalista Climathonista ja sen tavoitteista https://climathon.climate-kic.org/#whatis

Mikä on Climathon?

• Climate-KIC:in organisoima globaali ilmastonmuutos hackathon, joka toteutetaan samanaikaisesti suurissa kaupungeissa maailman ympäri 
• Mukana on ainakin 110 kaupunkia 42 eri maassa kuudella eri mantereella
• Kansalaiset maailman ympäri innovoivat ratkaisuja alueellisen ilmastohaasteensa ratkaisemiseksi
• Opiskelijat, start-up yritykset, suuret ajattelijat, tekniset asiantuntija ja sovelluskehittäjät tapaavat samanaikaisesti 24 tuntia kestävässä maraton-sessiossa maailman ympäri
• Climathon Helsingin teemana on rakennusjätteen uudelleenkäytettävien osien hyödyntäminen kiertotalouden hengessä.
• Climathon Helsinki -tapahtuman järjestäjinä toimivat HSY ja Ympäristöasiantuntijoiden osuuskunta Universo

Tanja Vepsäläinen

viestintäpäällikkö

Delete Finland Oy

Postintaival 7, 00230 Helsinki

GSM 358 50 590 3916

tanja.vepsalainen@delete.fi

Delete on Suomessa ja Ruotsissa toimiva johtava täyden palvelun ympäristöpalvelujen tarjoaja. Tarjoamme asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta kriittisiä palveluita, jotka vaativat erityisosaamista ja erikoislaitteita. Toimintamme jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Teollisuus- ja kiinteistöpalvelut, Purkupalvelut ja Kierrätys- ja jätteenkäsittelypalvelut. Delete on perustettu vuonna 2010 ja sen palveluksessa on noin 870 ammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. Deleten pääkonttori on Helsingissä. Toimimme yli 30 toimipaikassa Suomessa ja Ruotsissa. Konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2016 oli 179,7 miljoonaa euroa. 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia