Deleten viisi kierrätysvinkkiä jouluun ja vuodenvaihteeseen

Report this content

Joulun ja uudenvuoden pyhät lähestyvät jälleen. Samalla myös usein taloyhtiöiden roskakatokset täyttyvät käärepapereista ja muista pyhien aikaan syntyvistä materiaaleista. Delete päätti kerätä viisi vinkkiä joulun ja vuodenvaihteen kierrätykseen.

  1. Lahjakääreet ja lahjapaperit kuiva-, seka- tai energiajätettä paikkakunnan lajitteluohjeista riippuen. Myös lahjapapereita voi uusiokäyttää. Kauniit paperit siis siististi viikattuna odottamaan seuraavaa joulua tai leikkele niistä jouluisia kuvia seuraavan joulun itsetehtyihin kortteihin!
  2. Kinkun paistossa syntyvää rasvaa ei tule laittaa viemäriin tai vessanpönttöön, sillä se voi aiheuttaa tukkeumia viemäriputkistoissa. Kerää kinkun rasva omaan astiaansa ja imeytä se vaikkapa talouspaperiin. Tämän jälkeen rasvaiset paperit kuuluvat biojäteastiaan. Jos kuitenkin putkisto-ongelmia ilmenee joulun ja uudenvuoden pyhien aikana, vain soitto Deleten 24 h päivystykseen riittää.
  3. Uudenvuoden tinat kuuluvat ongelmajätteiden sisältämänsä lyijyn takia, eli menevät vaarallisten jätteiden keräykseen. Kierrätysvinkkinä Delete kuitenkin suosittelee ottamaan tinat talteen ja uusiokäyttämään ne seuraavana vuonna. Näin vältytään turhalta ongelmajätteeltä ja uudelleenkäytön voi hoitaa jo omassa taloudessa.
  4. Lahjapaketeista tulee usein myös suuri määrä pahvia ja kartonkia. Erittele myös ne ja litistä mahdollisimman pieneen kasaan ja vie niille tarkoitettuun kartonkilaatikkoon. Muistutamme, että myös värilliset paperikassit kuuluvat kartonkikeräykseen.
  5. Viimeisimpänä vinkkinä suosittelemme panostamaan enemmänkin joulun tunnelmaan hyvän seuran, yhdessäolon ja välittämisen merkeissä. 

Muistutamme vielä, että meidät saa vaikkapa viemäriongelmissa tai vesivahinkotilanteissa kiinni 24 h vuorokaudessa myös pyhien aikana.

Laita siis numero 010 656 1000 talteen!

Deleten tontut toivottavat rauhallista joulua ja uutta vuotta!

Tilaa

Multimedia

Multimedia