Digitaalisuus säästää energiaa Deletessä – palveluiden käyttäjä voi vaikuttaa energiatehokkuuteen

Deletelläkin moni asia hoituu näppärästi älypuhelimella, tableteilla ja kannettavilla. Olemme kuitenkin Energiansäästöviikon hengessä päättäneet muistuttaa henkilöstöämme digitaalisten palveluiden käyttämästä energiasta. Käyttäjälle akun lataaminen kertoo laitteen energiankulutuksesta, mutta energiaa kuluu myös niin sisällön tuotannossa, palvelinsaleissa kuin tiedon välityksessäkin. Myös tässä kohdassa on mahdollisuus tehdä energiasäästöjä.

Digitaalisten palvelujen energiatehokkuus monen tekijän summa

VTT:llä on tutkittu, että digitaalisten palvelujen käyttövaihe ja laitteiden valmistus ovat tämänhetkisen tiedon valossa merkittävimpiä energiankulutuksen ja muiden ympäristövaikutusten aiheuttajia. Vaikka yhden käyttäjän kohdalla puhutaan hyvin vähäisestä laitteiden sähkön kulutuksesta, kerrannaisvaikutukset ovat mittavat. On vaikea hahmottaa sähköisten palvelujen todellista kuormittavuutta, koska käyttäjälle suoraan näkyy vain laitteen käyttämä sähkö. Energiaa kuluu paljon myös sisältöjen tuotannossa, palvelinkeskuksissa ja tiedonsiirrossa.

Deletellä etäneuvotellaan – Kansallisen etätyöpäivän hengessä

Palvelujen digitalisointi on myös mahdollisuus ja sillä on ympäristön kannalta myönteisiä vaikutuksia. Tänään 8.10. vietetään Kansallista etätyöpäivää. Esimerkiksi etäneuvottelut ja etätyö, verkkopalvelut, sähköinen tiedonsiirto ja yhteisöpalvelut vähentävät liikkumisen tarvetta ja ympäristövaikutuksia.

– Myös Deletellä on käytössään videoneuvottelulaitteistot, jotka mahdollistavat helpon kommunikoinnin eri toimipisteiden välillä jopa eri maissa. Tämä on energiatehokasta, koska silloin emme aina joudu matkustamaan, kertoo Deleten ICT-päällikkö  Petri Savo.

– Jokaisella on myös käytössään Skype for Business. Sen avulla hoidamme paikasta riippumatta pikaviestintää ja neuvottelutarpeita, joita ei aina ole tarkoituksenmukaista hoitaa vaikkapa sähköpostitse, puhelimitse tai kasvokkain. Kannustamme näiden palveluiden hyödyntämiseen ja käyttökokemukset ovat hyviä, lisää Savo.

ICT-alan CO2-päästöt lentoliikenteen luokkaa

ICT-ala aiheuttaa noin kaksi prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä, mikä on samaa luokkaa kuin lentoliikenteellä. Kokonaiskuvasta kuitenkin puuttuu tutkittu tieto siitä, kuinka paljon energiaa ja materiaaleja esimerkiksi laitteiden valmistus, tiedonsiirron mahdollistaminen, digitaalisen sisällön tuottaminen ja välittäminen tai erilaiset digitaaliset palvelualustat kuluttavat.

Motivan Energiatehokas konesali -hankkeessa arvioitiin jo vuonna 2011, että konesalit kuluttavat 0,5-1,5 prosenttia Suomen käyttämästä sähköstä ja päästöjen arvioidaan nelinkertaistuvan tällä vuosikymmenellä. Pelkästään tiedon siirtämiseen liittyvä palvelimien, tiedonsiirtoverkkojen ja konesalien tarve kasvaa jatkuvasti. Kuormitus kasvaa koko ajan ja kasvuvauhti on merkittävä myös Suomessa. Verkkopalveluiden tuottamiseen käytettävien palvelinten käytön tehostaminen voisi säästää jopa kymmenen ydinreaktorin verran energiaa, palvelinkapasiteetin optimointiin perehtynyt  Jari Soininen  Josbit Oy:stä on laskenut väitöskirjassaan.

Käyttötapoihin on syytä kiinnittää huomiota

Yksinkertaisin ohje on sulkea laitteet, kun niitä ei käytä. Esimerkkinä toimii verkkopäätelaite, tutummin modeemi: arvion mukaan Suomessa säästettäisiin noin 1 800 sähkölämmitteisen omakotitalon kulutuksen verran energiaa, jos suomalaiset sulkisivat verkkopäätelaitteensa kahdeksaksi tunniksi joka päivä.

Samalla tavalla mobiililaitteiden jatkuvasti päällä olevat sovellukset kuluttavat energiaa, vaikka laite vain kulkee kassissa mukana eikä ole aktiivisesti käytössä. Kasvavien tietomäärien välittäminen on myös haaste. Esimerkiksi kuvien ja videoiden tuotanto, välittäminen ja katsomien kuormittavat verkkoja ja lisäävät energiankulutusta.

Käytön lisäksi jokaisen kannattaa miettiä hankintojaan, myös laitteiden vaihtoväliä. Tärkeintä on kuitenkin huolehtia asianmukaisesta kierrätyksestä, jotta arvokkaat raaka-aineet saadaan uudelleen käyttöön. Asianmukaisen kierrätysjärjestelmän ulkopuolelle päätyvä elektroniikkajäte aiheuttaa vakavia vaikutuksia ihmisille ja ympäristölle.

Lähde: Motiva: Energiansäästöviikko: Digitaalisten palvelujen energiatehokkuus monen tekijän summa 

Yrityksestä

Delete on Suomessa ja Ruotsissa toimiva johtava täyden palvelun ympäristöpalvelujen tarjoaja. Tarjoamme asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta kriittisiä palveluita, jotka vaativat erityisosaamista ja erikoislaitteita. Toimintamme jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Teollisuus- ja kiinteistöpalvelut, Purkupalvelut ja Kierrätys- ja jätteenkäsittelypalvelut. Delete on perustettu vuonna 2010 ja sen palveluksessa on noin 870 ammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. Deleten pääkonttori on Helsingissä. Toimimme yli 30 toimipaikassa Suomessa ja Ruotsissa. Konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2016 oli 179,7 miljoonaa euroa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia