Koverharin huutokauppa ja kirpputori kiertotaloutta parhaimmillaan

Eilen 29.11. Lappohjassa käytiin huutokauppa Koverharin vanhan terästehtaan irtaimistosta ja jäämistöistä. Meklarina toimi huutokauppakeisari Aki Palsanmäki. Irtaimet ja koneet pääsivät joko huutokaupattuna tai kirpputorilta uuden omistajan käyttöön. Voidaan siis todeta, että huutokauppapäivä oli Kiertotaloutta parhaimmillaan.

– Koverharin tehtaan pysähdyttyä alueelle jäi paljon jopa käyttämätöntä tai erittäin hyväkuntoista tavaraa ja konetta. Nämä tuotteet ovat odottaneet uutta omistajaansa. Nyt järjestämässämme huutokaupassa moni niistä pääsi uusiokäyttöön, kertoo työnjohtaja  Alexandra Forsén Deletestä.

– Huutokaupan suosio yllätti meidät, paikalle saapui heti aamuyhdeksästä lähtien ihmisiä tasaisena virtana. Kokonaisluku oli arvioiden mukaan 1500 paremmalla puolella, lisää Forsén.

Tehtaan noin 100 hehtaarin alueella oli rakennuksia alunperin kolmisen kymmentä. Osa on jo purettu, mutta pystyssä olevat hautaavat sisäänsä paljon aarteita – käyttökelpoista tavaraa ja koneita sekä paloja tehtaan historiasta. Läheskään kaikkia näitä tiloja ei ole ehditty vielä siivoamaan, joten vastaavanlainen tapahtuma saattaa olla luvassa vielä ensi vuoden puolella.

Veturi vaihtoi omistajaa

Huutokaupan suurimmaksi myyntiartikkeliksi nousi dieselveturi, joka vaihtoi omistajaa 6500 euron summalla. Uusi omistaja  Jari Häkkinen  testasikin veturi heti kauppojen jälkeen ja hyvinhän tuo tuntui puksuttavan.

Myös kirpputorilla myydyt tuotteet hupenivat. Koverharin työvaatteet – jonkun ostajan mukaan Marimekon kankaasta valmistetut – vaihtoivat omistajaa. Samoin suuret määrät muun muassa työhansikkaita, laastilastoja, lekanvarsia, taskulamppuja ja muita työkaluja pääsee uusien omistajien mukana uusille työmaille.

Delete kiittää kaikkia osallistujia mukavasta päivästä. 

Yrityksestä

Delete on Suomessa ja Ruotsissa toimiva johtava täyden palvelun ympäristöpalvelujen tarjoaja. Tarjoamme asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta kriittisiä palveluita, jotka vaativat erityisosaamista ja erikoislaitteita. Toimintamme jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Teollisuus- ja kiinteistöpalvelut, Purkupalvelut ja Kierrätys- ja jätteenkäsittelypalvelut. Delete on perustettu vuonna 2010 ja sen palveluksessa on noin 870 ammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. Deleten pääkonttori on Helsingissä. Toimimme yli 30 toimipaikassa Suomessa ja Ruotsissa. Konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2016 oli 179,7 miljoonaa euroa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia