Tänään 13. päivä perjantaina vietetään tapaturmapäivää – teemana kiireen vähentäminen

Report this content

Tämän vuoden tapaturmapäivän teemana viime vuoden tapaan on Hopulle loppu eli miten vähentää kiirettä työssä, kotona ja liikenteessä. 

Kiire on Työterveyslaitoksen tutkimustulosten mukaan merkittävä tekijä tapaturmissa – 45 % kertoo työskennelleensä kiireessä tapaturman sattuessa ja 50 % ihmisistä kokee työssään aika ajoin kiireentunnetta hyvin usein tai melko usein. Näiden tutkimustulosten valossa on syytä etsiä keinoja kiireen vähentämiselle. Seuraamuksena tästä on tapaturmattomampi ja turvallisempi työympäristö.

Suomessa sattui viime vuonna noin 123 000 työtapaturmaa. Luvussa on nousua työpaikkatapaturmien osalta 2 % ja 26 % työmatkalla sattuneiden tapaturmien osalta edelliseen vuoteen verrattuna. Pidemmällä aikavälillä erityisesti rakentamisen ja teollisuuden toimialan taajuustrendi on kuitenkin ollut laskeva. Näillä aloilla myös deleteläiset työskentelevät pääsääntöisesti.

Me Deletellä toteamme toimintapolitiikassamme, että meidän mielestä jokaisen tulee päästä terveenä työstä kotiin. Meillä mikään tehtävä ei ole niin kiireellinen, ettei sitä ole aikaa tehdä turvallisesti ja oikein. Meillä myös vaaditaan ennen jokaisen työn aloitusta pysähtymään ja miettimään hetken, kuinka työ voidaan tehdä turvallisesti. Tavoitteenamme on luonnollisesti nolla tapaturmaa.

Tapaturmien ehkäisyssä erityisesti työmaalla avainasemassa on ennakoiva turvallisuustyö ja havainnointi. Kiireettömässä työympäristössä työ myös suunnitellaan hyvin ja työllä on selkeät tavoitteet. Turvallisuustyötämme tukee oma Sherpa-järjestelmämme.

Kannustan kaikkia osallistumaan Tapaturmapäivään tänään työmaalla pysähtymällä erityisesti pohtimaan keinoja kiireen vähentämiseen. Voit myös osallistua Tapaturmapäivään sosiaalisessa mediassa: vietä kiireetön hetki ja jaa siitä kuva tunnisteella #hopulleloppu tai osallistu keskusteluun tunnisteella #tapaturmapäivä.

Muista, että tärkein henkilö omassa työturvallisuudessasi olet sinä itse!

Turvallista perjantai 13. ja tapaturmapäivää!

Janne Haaksluoto
HSEQ-päällikkö

Lähteet:

http://www.kotitapaturma.fi/tapaturmapaiva/

http://www.ttk.fi/ttk_uutiset/tyotapaturmien_maara_nousi_hieman_vuonna_2015.5225.blog

Janne Haaksluoto

HSEQ-päällikkö

Delete Finland Oy

p.  040 726 5828

janne.haaksluoto@delete.fi

Delete on nopeasti kasvava ympäristöpalveluihin keskittynyt konserni, joka toimii Suomessa ja Ruotsissa. Delete palvelee teollisuutta, rakentamista ja kiinteistöjä tuottaen Purku-, Teollisuus-, Kiinteistö- ja Kierrätyspalveluja vaativiin asiakastarpeisiin. Deleten liikevaihto vuonna 2015 oli 135 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee noin 800 ympäristöpalveluiden ammattilaista ja Deleten noin 30 palvelupistettä kattavat valtakunnallisesti koko Suomen ja Ruotsin.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Meillä mikään tehtävä ei ole niin kiireellinen, ettei sitä ole aikaa tehdä turvallisesti ja oikein.
Janne Haaksluoto, HSEQ-päällikkö, Delete Finland Oy