Destia urakoi Kylmäojantien ja Vanhan Nurmeksentien kevyen liikenteen järjestelyt Kontiolahdella

Maanteiden 15715 (Kylmäojantie) ja 15716 (Vanha Nurmeksentie) kevyen liikenteen järjestelyt alkavat toukokuussa ja valmistuvat lokakuussa 2015. Hankkeen tavoitteena on kevyen liikenteen liikenneturvallisuuden ja liikkumisolosuhteiden parantaminen.

Hanke sisältää kevyen liikenteen väylän rakentamisen Kylmäojantielle, mukaan lukien korotetun suojatien sekä erillisen tasoylikäytävän radan kohdalle. Uutta väylää rakennetaan yhteensä 2,6 kilometriä.

Hankkeen tilaajina ovat Pohjois-Savon ELY-keskus sekä Kontiolahden kunta.

Lisätietoa: työmaapäällikkö Hannu Kuosmanen p. 040 512 0752

Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyritys. Toteutamme toimivampaa maailmaa pala palalta rakentamalla, ylläpitämällä ja suunnittelemalla nykyaikaisia liikenne- ja teollisuusympäristöjä sekä tuottamalla liikenteen asiantuntijapalveluita. Palvelumme ulottuvat maanalaisesta rakentamisesta kattavaan maanpäälliseen toimintaan sekä energia- ja insinöörirakentamiseen. Destian liikevaihto oli yli 430 miljoonaa euroa vuonna 2014. Osaajia meillä on noin 1 500.

Destia – Toimivampi maailma. www.destia.fi

Yrityksestä

Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt yhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Haluatko tietää, miten luomme toimivampaa maailmaa pala palalta? Lue lisää: www.destia.fi

Tilaa