Destian vuosikertomus kolmen parhaan joukossa listaamattomien yhtiöiden sarjassa

Destian vuoden 2014 vuosikertomus menestyi viidettä kertaa järjestetyssä vuosikertomusarviossa hyvin. Viestinnän ammattilaisten järjestö ProCom palkitsi parhaita vuosikertomuksia kahdessa sarjassa:

  • Listaamattomat yhtiöt ja muut yhteisöt

  • Listatut yhtiöt.

Destia sijoittui hienosti Listaamattomien yhtiöiden ja muiden yhteisöjen sarjassa kolmen parhaan joukkoon yhdessä OP Ryhmän ja VVO-yhtymän kanssa. Näistä parhaaksi valittiin VVO-yhtymän vuosikertomus.

Listattujen sarjassa kolme parasta olivat: Lassila & Tikanoja, YIT ja Wärtsilä. Voiton vei Wärtsilä.

Arvioon osallistui yhteensä 20 vuosikertomusta, joista 11 oli listaamattomien yhtiöiden ja muiden yhteisöjen sarjassa ja 9 listayhtiöiden sarjassa.

Lisätietoa: viestintäpäällikkö Johanna Otranen

Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyritys. Toteutamme toimivampaa maailmaa pala palalta rakentamalla, ylläpitämällä ja suunnittelemalla nykyaikaisia liikenne- ja teollisuusympäristöjä sekä tuottamalla liikenteen asiantuntijapalveluita. Palvelumme ulottuvat maanalaisesta rakentamisesta kattavaan maanpäälliseen toimintaan sekä energia- ja insinöörirakentamiseen. Destian liikevaihto oli yli 430 miljoonaa euroa vuonna 2014. Osaajia meillä on noin 1 500.

Destia – Toimivampi maailma. www.destia.fi

Yrityksestä

Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt yhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Vuonna 2016 yhtiön liikevaihto oli yli MEUR 490. 1 500 tositoimijaamme toteuttavat edistyksellisiä ratkaisuja, jotka edistävät turvallista ja sujuvaa liikkumista, ja tekevät ympäröivästä maailmasta pala palalta toimivampaa. Destia luo toimivampaa Suomea, jotta tulevaisuuden tekijöillä olisi vahva perusta ja väylät avoimina, minne ikinä he haluavatkin mennä.

Tilaa

Liitteet & linkit