TIEDOTE: Ensimmäiset diakonissat valmistuvat Lapualla

Ensimmäiset sairaanhoitaja, diakonissat valmistuvat perjantaina 18.12.2016 Lapualla. Ryhmä sairaanhoitajia on saanut päätökseensä Diakonia-ammattikorkeakoulun järjestämän 1,5-vuotisen muuntokoulutuksen. Koulutuksen myötä 18 sairaanhoitajaa saa evankelisluterilaisen kirkon diakoniaviran hakuun oikeuttavan kelpoisuuden.

Opiskelijaryhmä on kirjoilla Diakin Pieksämäen toimipisteessä. Diak on pyrkinyt viime vuosina laventamaan koulutuksiaan myös pysyvien toimipisteidensä ulkopuolelle sinne, missä koulutuksille kulloinkin on tarvetta. Lapuan ryhmän lisäksi Diak järjestää kirkon alan koulutusta kampustensa ulkopuolella muun muassa Ivalossa ja Tampereella.

Diak on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu, jonka kampukset sijaitsevat Pieksämäellä, pääkaupunkiseudulla, Porissa, Turussa ja Oulussa. Valtakunnallisesti Diakista valmistui vuoden 2015 aikana yli 700 ammattilaista, jotka edustavat 20 kansallisuutta.

Liitteet :

Lapualla valmistuneiden nimilista löytyy linkin takaa. Listassa niiden valmistuneiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen.

Lisätietoja:

Mervi Jetsu

Assistentti, opintoasiat / Pieksämäen toimipiste

Puh. 020 690 437, mervi.jetsu@diak.fi

Sirpa Leimio

Opintoasiainpäällikkö

Puh. 040 869 6068, sirpa.leimio@diak.fi

********************************

Niina Mäenpää, viestinnän asiantuntija

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Puh. 040 507 6260, niina.maenpaa@diak.fi

www.diak.fi

Diak sosiaalisessa mediassa:

www.facebook.com/diakamk

www.twitter.com/DiakAmk www.instagram.com/diakamk

Diakonia-ammattikorkeakoulu kouluttaa valtakunnallisesti sosiaali- ja terveysalan, kirkon sekä tulkkausalan ammattilaisia. Diak toimii pääkaupunkiseudulla, Turussa, Porissa, Oulussa ja Pieksämäellä. Tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä hanketyö ovat olennainen osa korkeakoulun toimintaa.

Yrityksestä

Diak järjestää sosiaalialan, hoitotyön ja tulkkauksen korkeatasoista ammattikorkeakouluopetusta sekä englanninkielisessä koulutusohjelmassa Degree Programme in Social Service. Diakin erityistehtävänä on olla heikoimmassa asemassa olevien auttamisen asiantuntija, kouluttaa moniosaajia yhteiskunnan ja kirkon palvelukseen sekä toimia alansa kansainvälisenä kehittäjänä. Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) on yksityinen, valtakunnallinen hyvinvointialan ammattikorkeakoulu. Koulutusta järjestetään pääkaupunkiseudulla, Pieksämäellä, Porissa, Oulussa ja Turussa. Diak tarjoaa työelämälle koulutus-, tutkimus- ja kehittämispalveluita. Opiskelijoita Diakissa on noin 2900 ja päätoimisia työntekijöitä noin 245.