DNA:n konsernijohtajaksi Riitta Tiuraniemi

Report this content

Lehdistötiedote 1.9.2008 klo 10.00

DNA Oy:n nykyinen konsernijohtaja Jan-Erik Frostdahl (s. 1947) jää eläkkeelle 31.12.2008. DNA Oy:n konsernijohtajaksi on nimitetty 1.1.2009 alkaen diplomi-insinööri Riitta Tiuraniemi, 46.

Riitta Tiuraniemi toimii nykyisin DNA Finland Oy:n toimitusjohtajana. Tiuraniemi on ollut alusta saakka mukana DNA:n toiminnassa, ensin verkkoliiketoiminnan teknisenä johtajana ja viimeiset vuodet matkaviestinliiketoiminnan vetäjänä. Ennen DNA:ta hän on työskennellyt muun muassa Nokialla ja Omnitelessä.

- On ollut todella hienoa työskennellä DNA:lla viimeiset kolme vuotta. Lähdenkin hyvillä mielin eläkkeelle, kun liiketoimintamme on kehittynyt näiden vuosien aikana erittäin suotuisasti. Uskon myös, että Riitan vahva osaaminen Suomen telealasta ja liiketoiminnastamme edesauttaa DNA:n menestystä jatkossakin, konsernijohtaja Jan-Erik Frostdahl kommentoi.

- Jan-Erik on tehnyt erinomaista työtä DNA:n nostamisessa merkittäväksi tietoliikennetaloksi. Riitta Tiuraniemi on ollut vahvasti mukana tässä työssä, joten hänen nimittämisensä Jan-Erikin seuraajaksi oli hallitukselle luontevaa, DNA:n hallituksen puheenjohtaja Risto Siivola sanoo.

- Otan ilolla vastaan uuden haasteen ensi vuoden alusta alkaen. DNA:lla on erittäin hyvä ja ammattitaitoinen henkilöstö, vahva brändi, tehokas toimintamalli ja modernit tietoliikenneverkot, joten meillä on erinomaiset edellytykset jatkaa nykyisellä kasvu-uralla, Riitta Tiuraniemi sanoo.

Riitta Tiuraniemi toimii 1.9.2008 alkaen vuoden vaihteeseen saakka DNA Oy:n varatoimitusjohtajana.

Lisätietoja:
DNA Oy:n hallituksen puheenjohtaja Risto Siivola, puh. 044 313 4201
konsernijohtaja Jan-Erik Frostdahl, DNA Oy, puh. 044 044 2001
varatoimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi (konsernijohtaja 1.1.2009 alkaen), DNA Oy, puh. 044 220 3201

DNA:n viestintä:
viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck, puh. 044 040 1671

Liite: Riitta Tiuraniemen kuva

Multimedia

Multimedia