DNA perustaa uusia palvelukeskuksia eri puolille Suomea

Report this content

Lehdistötiedote 20.11.2008 klo 12.15

DNA vahvistaa myyntiään perustamalla uudenlaisia puhelinpalvelukeskuksia. Ensimmäinen myyntiin keskittyvä puhelinpalvelukeskus perustetaan Ouluun ja myöhemmin toimintaa laajennetaan Kuopioon, Tampereelle ja Turkuun.

DNA perustaa omia puhelinpalvelukeskuksia varmistaakseen puhelinmyyntinsä ammattitaidon ja palvelutason. Puhelinpalvelukeskukset tulevat keskittymään DNA:n matkaviestin- ja kiinteän verkon tuotteiden sekä palveluiden myyntiin. Keskusten toiminta aloitetaan loppuvuoden aikana. Alkuvaiheessa keskuksiin on tarkoitus palkata noin 100 henkilöä. Palvelukeskusten toiminnasta vastaa jakelukanavana toimiva DNA Kauppa Oy.

- DNA on markkinoiden nopeimmin kasvava operaattori. Olemme aikaisemmin käyttäneet puhelinmyynnissä ainoastaan ulkopuolisia kumppaneita. Haluamme kuitenkin palvelulaadun ja kasvumme varmistamiseksi kehittää toimintaamme perustamalla omat puhelinpalvelukeskukset, DNA Finland Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Erik Sylvestersson kertoo.

- DNA panostaa vahvasti asiakaspalveluun, joten on luontevaa kehittää myös omaa puhelinmyyntiä. Puhelinmyyntihän on monelle asiakkaalle ensimmäinen kontakti yritykseen. DNA:lla on useiden tutkimusten mukaan erittäin tyytyväiset asiakkaat, ja tästä haluamme pitää jatkossakin kiinni ylläpitämällä hyvää palvelutasoa kaikissa asiakaskohtaamisissa, Sylvestersson jatkaa.

Marraskuun alussa julkaistun EPSI-tutkimuksen* mukaan suomalaiset kuluttaja- ja yritysasiakkaat pitävät DNA:n laatua ja imagoa telealan parhaana. DNA kehittää palveluitaan jatkuvasti pitääkseen asiakastyytyväisyyden korkealla tasolla. Siten esimerkiksi DNA:n asiakaspalvelu on maksuton DNA:n asiakkaille ja keskimääräinen vastausaika viimeisen kolmen kuukauden aikana on ollut noin 36 sekuntia.

* EPSI 11/2008 (http://www.epsi-finland.org/ - Telecom Sector 2008)

Lisätietoja:
myynti- ja markkinointijohtaja Erik Sylvestersson, DNA Finland Oy, puh. 044 044 5000, erik.sylvestersson@dna.fi
myyntijohtaja Sami Aavikko, DNA Kauppa Oy, puh. 044 044 3069, sami.aavikko@dna.fi

DNA:n viestintä:
viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck, DNA Oy, puh. 044 040 1671, vilhelmiina.wahlbeck@dna.fi