MUISTUTUSKUTSU: Sosiaalisten tilanteiden pelosta voi päästä eroon

Sosiaalinen ahdistuneisuus on varsin tavallista, ja arviolta 10–15 % ihmisistä kärsii tämän tyyppisestä oireilusta ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä. Irti sosiaalisesta jännittämisestä -teos kuvaa havainnollisesti, miten sosiaalisten tilanteiden pelkoa voi lievittää ja oireita vähentää.

Sosiaalisten tilanteiden pelko voi pahimmillaan vaikeuttaa elämää huomattavasti. Nyt julkaistavan omahoito-oppaan avulla pelko ja ahdistus on mahdollista saada hallintaan.

Kirjan kirjoittajien kannustava viesti on, että sosiaaliset taidot ovat opittavia taitoja siinä missä autolla ajokin. Oikeanlaisen tuen ja harjoittelun avulla voi päästä eroon häiritsevistä oireista ja parantaa elämänlaatuaan.

Teos perustuu kognitiiviseen ja käyttäytymisterapeuttiseen tietoon, jonka mukaan ajatukset, tunteet, fyysiset tuntemukset ja käyttäytyminen ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa. Ajatuksiin vaikuttamalla on mahdollista saada aikaan muutosta tunteissa ja käyttäytymisessä. Vastaavasti muuttamalla käyttäytymistämme voimme vaikuttaa ajatuksiimme ja tunteisiimme.

Tervetuloa kuulemaan lisää Kustannus Oy Duodecimin järjestämään tiedotustilaisuuteen, jossa julkistetaan Jan-Henry Stenbergin, Eero-Matti Koiviston, Salla Saihon, Satu Pihlajan, Saara Halmeen, Minna Helkavaaran, Grigori Joffen ja Matti Holin kirjoittama teos Irti sosiaalisesta jännittämisestä

tiistaina 23.8.2016 klo 10

Kalevankatu 11 A, 2. krs., Helsinki

Ilmoittautumiset osoitteeseen viestinta@duodecim.fi

Arvostelukappalepyynnöt osoitteeseen: kirjat@duodecim.fi


Lisätietoja:

FT, PsL, erikoispsykologi, kouluttajapsykoterapeutti (VET) Jan-Henry Stenberg, p. 050 427 0656, jan-henry.stenberg@hus.fi

viestintäpäällikkö Anu Koivusipilä, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, p. 09 6188 5252, anu.koivusipila@duodecim.fi

Kirjan tiedot:

Irti sosiaalisesta jännittämisestäJan-Henry Stenberg, Eero-Matti Koivisto, Salla Saiho, Satu Pihlaja, Saara Halme, Minna Helkavaara, Grigori Joffe, Matti Holi
1. painos 2016, nid., n. 117 s.
ISBN 978-951-656-472-5
Sh. 24 € 

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on vuonna 1881 perustettu tieteellinen yhdistys, joka kehittää lääkärin ammattitaitoa ja käytännön työtä täydennyskoulutuksen, julkaisujen ja apurahojen avulla. Seuraan kuuluu yli 20 000 lääkäriä ja lääketieteen opiskelijaa sekä 100 jäsenyhdistystä. Kustannus Oy Duodecim julkaisee lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille suunnattuja oppi- ja käsikirjoja sekä tietokantoja päivittäisen työnteon tueksi. Tarjoamme myös luotettavaa ja ymmärrettävää tietoa terveydestä ja sairauksista suurelle yleisölle

Tilaa

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Noin 10–15 % ihmisistä kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta jossakin vaiheessa elämäänsä.
Tweettaa
Oikeanlaisen tuen ja harjoittelun avulla häiritsevistä oireista voi päästä eroon ja parantaa elämänlaatuaan.
Tweettaa
Kirjan kirjoittajien kannustava viesti on, että sosiaaliset taidot ovat opittavia taitoja siinä missä autolla ajokin.
Tweettaa