Tunnetaidot lisäävät elämänlaatua ja terveyttä

Report this content

Tunteiden tehtävä on ohjata toimintaamme ja auttaa meitä tekemään valintoja. Masentuneena tai ahdistuneena yhteys omiin tunteisiin ei toimi mielekkäällä tavalla ja ihminen lamaantuu. Maailman terveysjärjestön ennusteen mukaan masennus on vuonna 2020 maailman toiseksi yleisin työkyvyttömyyden aiheuttaja.

Opettelemalla tunnistamaan ja hyväksymään epämiellyttäviä tunteita voi helpottaa masennusta ja pelkotiloja ja lisätä hyvinvointia. Psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti Katja Myllyviita kuvaa uutuuskirjassaan tunteiden tunnistamisen ja säätelyn yhteyttä terveyteen, ihmissuhteisiin ja hyvään arkeen.

– Tunteet toimivat sekä kompassina että moottorina suunnistaessamme jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Valintojen tekeminen on hankalaa silloin, jos tunne-elämä on latistunut esimerkiksi masennuksen takia. Työssäni olen nähnyt, että masennus alkaa helpottaa, kun asiakas oppii tunnistamaan ja hyväksymään itsessään erilaisia epämiellyttäviä tunteita, Myllyviita kertoo.

Tunteiden säätelytaitoja voi opetella ja kehittää koko elämän ajan. Nyt julkaistu Tunne tunteesi -teos sisältää runsaasti harjoituksia, jotka auttavat tunnistamaan tunteita ja niiden aiheuttamia fysiologisia reaktiota ja vaikutuksia käyttäytymiseemme.


Tunne tunteesi ja tunnet itsesi

Ihmisen tunteet, ajatukset ja toiminta ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Kun tunnistaa omat tunteensa, voi valita kuinka niiden perusteella toimii. Siksi kyky käsitellä ja hyväksyä tunteita lisää psyykkistä joustavuutta ja auttaa sietämään stressiä.

– Kun tunnistamme epämiellyttävän tunteen, se ei aina ole merkki siitä, että jotain on vialla ja meidän täytyy ryhtyä kiireesti toimiin, muistuttaa Myllyviita. On hyödyllisempää pysähtyä ja ottaa etäisyyttä tilanteeseen.

Mindfulness eli tietoinen läsnäolo auttaa tutkitusti fysiologisiin stressioireisiin: verenpaine ja stressihormonipitoisuus veressä laskevat. Läsnäolon ja pysähtymisen taito on myös tunteiden säätelyn perusta.

– Tunteita ei voi poistaa eikä synnyttää järkeilemällä. Viisaus edellyttää sekä tunnetta että järkeä, mutta viisaan mielen tila saavutetaan rauhoittumalla, pysähtymällä ja keskittymällä, tiivistää Myllyviita.

Esimerkiksi työelämässä on joskus tilanteita, joissa tunteiden torjuminen on perusteltua. Jos tunteiden tukahduttaminen on ainoa tapa käsitellä niitä, se johtaa helposti ongelmiin kuten riippuvuuksiin tai pakonomaiseen suorittamiseen. Myös ihmissuhteet vaikeutuvat ja yksinäisyyden tunne lisääntyy.

– Haluaisin ihmisten suhtautuvan tunteisiinsa viestien tuojina. Tällä tavalla ajatellen kaikki tunteet, myös epämiellyttävät tai ahdistavat, ovat yhtä tärkeitä eikä niitä kannata torjua, Myllyviita kuvailee. Tunteet eivät ole vaarallisia, päinvastoin. Kyky käsitellä tunteita auttaa meitä kohtelemaan itseämme myötätuntoisesti samalla tavoin kuin kohtelemme ystäviämme, kiteyttää Myllyviita tunteiden merkityksen.


Lisätietoja:

psykologi, ylemmän erityistason kognitiivinen psykoterapeutti Katja Myllyviita, p. 041 507 5796, katja.myllyviita@gmail.com

viestintäpäällikkö Anu Koivusipilä, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, p. 09 6188 5252, anu.koivusipila@duodecim.fi


Tunne tunteesi
Katja Myllyviita
1. painos 2016, 264 sivua, nidottu
ISBN 978-951-656-537-1
ISBN 978-951-656-657-6, e-kirja
Kustantajan suositushinta 32,00 euroa
verkkokauppa.duodecim.fi

Kustannus Oy Duodecim
kustannus@duodecim.fi

Arvostelukappaleet:
kirjat@duodecim.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

WHO:n ennusteen mukaan masennus on vuonna 2020 maailman toiseksi yleisin työkyvyttömyyden aiheuttaja.
Tweettaa
Kyky käsitellä ja hyväksyä tunteita lisää psyykkistä joustavuutta ja auttaa sietämään stressiä.
Tweettaa

Lainaukset

Tunteita ei voi poistaa eikä synnyttää järkeilemällä. Viisaus edellyttää sekä tunnetta että järkeä.
Psykologi, ylemmän erityistason kognitiivinen psykoterapeutti Katja Myllyviita
Tunteet toimivat sekä kompassina että moottorina suunnistaessamme jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä.
Psykologi, ylemmän erityistason kognitiivinen psykoterapeutti Katja Myllyviita
Kyky käsitellä tunteita auttaa meitä kohtelemaan itseämme myötätuntoisesti.
psykologi, ylemmän erityistason kognitiivinen psykoterapeutti Katja Myllyviita