Aktiivituoli lisää aktiivisia, laadukkaita vuosia kotona

Kun selkä, lonkka ja jalat vaivaavat, voi tuolista nouseminen olla työlästä. Liikunta on kuitenkin parasta lääkettä, siksi onkin tärkeää nousta säännöllisesti jaloittelemaan. Ergonominen Armi Aktiivituoli auttaa ikäihmisen, heikkovoimaisen tai tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsivän henkilön jalkeille ja lisää toimintakykyä pitkällä aikajänteellä.

On ymmärrettävää, että kipeänä ja voimattomana ei tee mieli liikkua. Silloin on helppo kasata kaukosäädin ja kaikki muu tarvittava käsitöistä kirjoihin käden ulottuville. Se on kuitenkin vaarallinen kierre, sillä pitkäaikainen istuminen on keholle myrkkyä ja rapistuttaa toimintakykyä entisestään.

Armi Aktiivituolin ideana on, että se ohjaa sinut nousemaan oikein jalkeille ja auttaa pahimman ponnistusvaiheen ohi. Eli tuolista ylös nouseminen helpottuu samalla kun tuolin mekaniikka ohjaa fysioterapeutin tavoin, miten noustaan oikein ylös, kertoo tuolia valmistavan ja myyvän TamErgo Oy:n toimitusjohtaja Petri Palo-oja.

Aktiivituolin ideana on harjoittaa aktiivisesti lihaksia, joita oikeaoppiseen tuolista ylösnousemiseen tarvitaan.

– Tuolissa on kiinnitetty huomiota siihen, että ristiselkä on hyvin tuettu eli tuoli auttaa myös istumaan ryhdikkäästi eikä siinä voi valua huonoon asentoon. Voimakkaat käsinojat estävät kallistumisen toiselle puolelle.

Tuolin avulla voi jumpata ylösnousuun tarvittavia lihaksia ja tasapainoa, jota tarvitaan arjessa selviytymiseen.

– Uusiin tuoleihin tulee laskurit, joilla voi asettaa tavoitteeksi esimerkiksi 100 ylösnousua viikossa. Kun tasapaino ja lihasvoima ovat kunnossa, ei pienestä kompastumisestakaan kaadu helposti, Palo-oja muistuttaa. Teksti: Editori.fi

Lisätietoa: TamErgo Oy, puh. 040 3507117

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija

Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
 . Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija
. Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat. www.editori.fi

Tilaa

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Ergonominen seisomaan ohjaava ja kuntouttava Armi Aktiivituoli.
Tweettaa

Lainaukset

Tuolin avulla voi jumpata ylösnousuun tarvittavia lihaksia ja tasapainoa, jota tarvitaan arjessa selviytymiseen.
Petri Palo-oja, TamErgo Oy