Askolassa on erinomaiset edellytykset sekä asumiselle että liiketoiminnalle

Report this content


Itä-Uudellamaalla sijaitseva Askola tarjoaa asumisen, työskentelyn ja yritystoiminnan kannalta erinomaisen yhdistelmän. Kunta on pääkaupunkiseudun äärellä vain reilun puolen tunnin ajoetäisyydellä.


– Moni kulkee täältä päivittäin esimerkiksi pk-seudulle. Yritys- toiminnan näkökulmasta sijaitsemme niin sanotun Kehä V:n varrella, mikä tarjoaa hyvät logistiset yhteydet myös muihin ilmansuuntiin, vt. Kunnanjohtaja Jouni Martikainen valottaa.
 Sijainti tuo mukanaan myös kohtuuhintaisen rakentamisen ja elämisen edellytyksiä. Kunta tarjoaa tonttimaata kiintein hinnoin. 

– Omakotiunelman toteuttamisen on tarjolla pelto- tai metsätontteja 23 eurolla neliö ja yritystontteja hyvien kulkuyhteyksien varrella 14 euroa neliö. Aktiivisen kaavoituksen avulla pidämme haluttuja tontteja koko ajan tarjolla.

Askolan asukasmäärä on kasvanut koko 2000-luvun keskimäärin prosentin vuosivauhtia, mikä sekä vahvistaa julkisia palveluita että kasvattaa myös yksityisen palveluiden kirjoa. Pientaloasuminen yhdistyy perinteisen maalaisympäristöön, kun esimerkiksi Porvoonjokilaakson valtakunnallisesti arvokas maisema-alue halkoo kuntaa. 

– Yritystoiminnan suhteen sijaintimme on erinomainen mm. tavara- liikenteen suhteen esimerkiksi Porvoon jalostamoille, Vuosaaren Satamaan tai Helsinki-Vantaan lentokentälle, Martikainen päättää.

---

Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/askolassa-on-erinomaiset-edellytykset-seka-asumiselle-etta-liiketoiminnalle-/

Yhteydenotot:
http://www.askola.fi

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija


Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
 . Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Itä-Uudellamaalla sijaitseva Askola tarjoaa asumisen, työskentelyn ja yritystoiminnan kannalta erinomaisen yhdistelmän. Kunta on pääkaupunkiseudun äärellä vain reilun puolen tunnin ajoetäisyydellä.
Tweettaa

Lainaukset

Moni kulkee täältä päivittäin esimerkiksi pk-seudulle. Yritys- toiminnan näkökulmasta sijaitsemme niin sanotun Kehä V:n varrella, mikä tarjoaa hyvät logistiset yhteydet myös muihin ilmansuuntiin.
Jouni Martikainen, Askolan vt. kunnanjohtaja