Automaattinen liikenne toimii, jos tietoturva on riittävän korkealla tasolla

Report this content

Automaattiset liikennevälineet tekevät tuloaan, mutta tarvitsevat enemmän älyä pärjätäkseen liikenteessä. Suomi on erinomainen laboratorio ROBUSTAn kaltaisille automaattisen liikenteen hankkeille, jossa Nodeon Oy kehittää ajoneuvojen etäohjausjärjestelmää.

Mikä tekee Suomesta hyvän automaattisen liikenteen testilaboratorion? - Suomi on edelläkävijämaa teknologian ja lainsäädännön kannalta kiitos valtionhallinnon, joka on päättänyt rohkaista yrityksiä ja yhteisöjä kokeilevaan toimintaan. Liikenteen saralla Liikennevirasto ja Trafi ovatkin ryhtyneet edistämään tieliikenteen automatisoitumista kokeilujen kautta rohkeasti ja vastuullisesti. Myös kaupungit ovat merkittävä tekijä kokeellistamisessa, kuten esimerkiksi Helsingin kaupunki ROBUSTA-hankkeessa, liiketoimintajohtaja Jarno Kallio Nodeon Oy:stä kertoo.

”Liikenteessä tulee tapahtumaan sama kehitys kuin hisseissä. 1930-luvulla hisseissä oli kuljettajat, jotka poistuivat automatisoinnin myötä. Sama ajatusmalli sopii myös liikenteen automatisointiin”. Jarno Kallio, Nodeon Oy.

Nodeon on ollut mukana toteuttamassa Teollista Internetiä älyliikenteessä pääosin liikenneinfran parissa. - Nyt olemme valjastaneet osaamisemme kohti automaattisia ajoneuvoja ROBUSTA-tutkimushankkeessa, jossa vastaamme etähallintajärjestelmän teknisestä toteutuksesta. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa turvallinen valmistajariippumaton automaattisten ajoneuvojen etäohjausjärjestelmä.

Lisää älyä kiitos!

Kallion mukaan automaattiset liikennevälineet tekevät tuloaan, mutta tarvitsevat vielä ihmisen apua pärjätäkseen liikenteessä. - Muovikassi ajoväylällä voi olla este automaattisten ajoneuvojen itse ratkaistaviksi, jolloin ne pysähtyvät.

ROBUSTA-hankkeessa kehitetäänkin luotettava ja turvallinen automaattisen bussin etäohjausjärjestelmä, joka mahdollistaa automaattisten linja-autojen tilapäisen etäohjauksen ja jota voi myöhemmin soveltaa muihinkin ajoneuvoihin eri liikenneolosuhteissa. - Hankkeessa kehitettävä etäohjausjärjestelmä nopeuttaa automaattisten ajoneuvojen tuloa liikenteeseen ja niiden liiketoimintapotentiaalin lunastamista. Uskomme, että automaattinen liikenne parantaa liikenteen kokonaisturvallisuutta, jos koko automaattisen liikenteen ekosysteemin tietoturva on riittävän korkealla tasolla.

Teksti: Mia Heiskanen

Kiinnostuitko?
www.nodeon.com

www.robusta.fi


---
Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/automated-transport-works-if-data-security-is-sophisticated-enough/

Yhteydenotot:
Jarno Kallio
Director, partner
Software development business
B. Eng.
jarno.kallionodeon.com
+358 50 5231 901

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia