Bayer ja Meyer – Turun saksalaiset veturiyritykset

Report this content


Saksalaisyritykset Bayer ja Meyer edustavat toimialojensa kansainvälistä huippua. Turussa ne hyödyntävät alueen osaavaa työvoimaa ja klustereidensa yhteistyöverkostoja.

Itämeren rannalla sijaitseva Turku on perinteikäs yliopistokaupunki. Sekä meriteollisuuden että lääke- ja diagnostiikkaosaamisen ympärille on rakentunut Turussa korkeakouluja ja erikokoisia yrityksiä yhdistävät vahvat osaamisklusterit. Saksalaisyrityksillä on niissä isot roolit.

Papenburgilainen Meyerin perhe hankki syksyllä 2014 omistukseensa Turun perinteikkään telakan. Maailman johtaviin risteilyalusten rakentajiin lukeutuva Meyer julkisti lokakuussa sopimuksen amerikkalaiselle Royal Caribbean Cruises -varustamolle toimitettavista moderneista LNG-risteilijöistä. Kaupan myötä yhtiön tilauskirja ulottuu vuoteen 2024 saakka.   

– Turun alueella meille tärkeä vahvuus on poikkeuksellisen laaja yhteistyöverkosto oman erikoisalueemme alihankkijoiden kanssa. Turun kaupungin Blue Industry Park -teollisuuspuistohankkeen myötä yhteistyöverkostoille avautuu jälleen uudenlaisia mahdollisuuksia, sanoo Meyer Turun toimitusjohtaja Jan Meyer.

Lääkeyhtiö Bayerin tuotanto- ja tutkimuskeskus on sijainnut Turussa jo 70 vuotta ja toimii maailmanlaajuisesti. Suomeen Espooseen sijoitettiin viisi vuotta sitten myös Pohjoismaiden alueen pääkonttori. Bayer Nordic SE on Suomen life science -ekosysteemin aktiivinen osa, joka erottautuu ennen kaikkea erityisen asiantuntevan henkilöstönsä ansiosta.  

– Olemme tehneet yhteistyötä innovatiivisten yritysten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa, joista monet sijaitsevat Turun alueella. Suomi tarjoaa erinomaiset edellytykset, jotta life science -ala voisi kasvaa ja uudistua myös tulevaisuudessa, kertoo Bayer Nordic SE:n toiminnanjohtaja Oliver Rittgen.

Meri- ja lääketeollisuuden ohella Turun alueella on vahvaa osaamista ja yritystoimintaa mm. kemian alalla ja elintarviketeollisuudessa. Seutukunnassa asuu yli 300 000 asukasta, joista 180 000 Turussa.

……………

Bayer in Turku

-        Tuotanto- ja tuotekehitysyksikkö, vientiä yli sataan maahan

-        Perustana polymeeripohjainen lääkeannosteluteknologia

-        Työllistää Suomessa noin 800 henkilöä, joista Turussa noin 650

-        Tunnetuimpien tuotteiden, Mirena®-tuoteperheen, globaali myynti 968 milj. euroa vuonna 2015

Meyer in Turku

-        Turun telakka perustettiin v. 1737

-        Erikoistunut erittäin vaativien risteilyalusten ja autolauttojen rakentamiseen

-        Työllistää suoraan n. 1550 työntekijää, alihankkijoineen moninkertaisesti

www.nordic.bayer.com/en

 www.meyerturku.fi

---

Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/bayer-ja-meyer--turun-saksalaiset-veturiyritykset/ 

Yhteydenotot:
Turku Science Park Ltd
Joukahaisenkatu 3-5 A, 4th floor
20520 Turku
http://www.turkusciencepark.com/fi/ 

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija


Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Turku Science Park Oy:n tehtävä nivoutuu yritysten hyvinvointiin. Innovatiiviset, menestyvät ja työllistävät yritykset ovat Turun talousalueen menestyksen moottori, sillä ilman osaamista, työpaikkoja ja voittoa tuottavia yrityksiä ei ole muutakaan hyvinvointia.
Tweettaa

Lainaukset

Turun alueella meille tärkeä vahvuus on poikkeuksellisen laaja yhteistyöverkosto oman erikoisalueemme alihankkijoiden kanssa.
Jan Meyer, Meyer Werft Turku