Colliers International Finland laajentaa kiinteistöliiketoiminnan vastuun käsitettä

Toimitusjohtaja Sirpa Ojala luotsasi hiljattain Suomen johtavan kiinteistöjohtamispalveluja tarjoavan Ovenian osaksi kansainvälistä Colliers International Groupia. Vastuullisuus on Colliers International Finlandissa nyt entistäkin moniulotteisempi kokonaisuus.

Tammikuun alussa julkistettu yrityskauppa liitti Ovenian osaksi globaalia Colliers Internationalia. Arki osana kansainvälistä pörssiyhtiötä tuo jo sinällään uuden ulottuvuuden yhtiön vastuullisuuden käsitteeseen. 

 

Perustukset ovat kunnossa

Colliers International Finland siirtyi yrityskaupassa uuteen omistukseen. Ajatuksen tasolla vastuullisuus ei monen mielessä linkity suoraan edelliseen omistajarakenteeseen, pääomasijoittajiin, mutta Ojala on tästä eri mieltä. 

 Vastuullisuus oli jo edellisen omistajamme Vaaka Partnersin toiminnan kulmakivi – ja kiitos heidän – perustukset ovat nyt erinomaisessa kunnossa ja työ voi jatkua uuden omistajamme kanssa. Minua ilahdutti yrityskaupassa eritoten se, miten painokkaasti Colliers International korosti hyvinvoivan henkilöstön ja erinomaisen asiakaskokemuksen merkitystä. Heille oli myös tärkeää, että jaamme samanlaiset arvot. 

 

Luottamus = vastuullisuus

Mitä vastuullisuus konkreettisesti tarkoittaa yhtiön arjessa ja liiketoiminnassa? 

– Ydintehtävämme on varmistaa, että asiakkaittemme kiinteistöt pysyvät hyvässä kunnossa, tuottavat ja ovat omistajilleen kannattavia sijoituksia. Liiketoimintamme perustuu siis asiakkaiden luottamukseen, jonka lunastamme vastuullisella toiminnalla.  

 

Suomessa asutaan, työskennellään ja vietetään suuri osa ajasta sisätiloissa.

 

Kiinteistöliiketoiminnalla on Suomessa myös yhteiskunnallista merkitystä. 

– Rakennusten korjausvelka, sisäilmaongelmat ja uusien rakennusten ”sairaudet” puhuttavat. Fakta on se, että Suomessa asutaan, työskennellään ja vietetään suuri osa ajasta sisätiloissa. Rakennusten terveydellä ja loppukäyttäjien viihtyvyydellä on siis todellakin merkitystä ja niistä on kannettava vastuu.

 

Ympäristövastuu on oma kokonaisuutensa 

– Olemme sitoutuneet ympäristövaikutusten vähentämiseen omassa toiminnassa ja hallinnoimissamme kiinteistöissä. Tavoitteenamme on tilankäyttäjien viihtyvyys ja kiinteistön energiatehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö. Meidän on siis seurattava aktiivisesti alan uusia energiatehokkaita innovaatioita, jotta voimme suositella asiakkaille parhaita ratkaisuja niin viihtyvyyden kuin kestävän kehityksenkin kannalta.

 

Vastuu on ulotettava lähiyhteisöön

Colliers International on Ojalan mukaan tuonut vastuullisuuteen uuden, mielenkiintoisen ulottuvuuden. 

– Yhteisöllisyys on vahva arvo Colliers-konsernissa. Se tarkoittaa, että haluamme tuottaa yhä enemmän arvoa paikalliseen yhteisöön. Totta puhuen, näkisin mielelläni ilmiön laajenevan suomalaiseen bisnesmaailmaan. Positiivisia pilkahduksia näkyy jo siellä täällä ja mekin teemme parhaamme kantaaksemme kortemme kekoon, Ojala vinkkaa. 

 

Teksti: Mia Heiskanen



https://www.ovenia.fi/colliers

 

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija
. Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat. www.editori.fi

Tilaa