Eloisa-koti tarjoaa ikääntyvälle turvallisen, helpon ja huolettoman asumismuodon

Pohjola Rakennuksen Eloisa-kodit on suunniteltu varttuneen väestön tarpeisiin: toimiviksi, vaivattomiksi ja turvallisiksi. Yhteisöllisyyden ansiosta Eloisa-koti kohottaa myös elämänlaatua.

– Perusajatuksena on, että Eloisa-kodin asukas voi asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Lisäbonuksena tulee yhteisöllisyys, joka edistää hyvinvointia ja lisää myös omalta osaltaan turvallisuutta, projektipäällikkö Henna Korpiluoto kiteyttää.

– Eloisa-kodit näyttävät päällisin puolin tavallisilta kerrostaloasunnoilta, mutta todellisuudessa niissä on paljon ikääntyvän elämää helpottavia toimintoja, ratkaisuja ja teknologiaa, projektipäällikkö Risto Kärkkäinen lisää.

Eloisa-konseptissa ei siis ole kyse palveluasumisesta. – Asunnot ovat normaaleja koteja, jotka on suunniteltu pienintä yksityiskohtaa myöten ikääntyvien tarpeisiin. Suunnittelussa on huomioitu myös se, että asuntoa voi tarvittaessa muokata, mikäli toimintakyvyn muutokset sitä edellyttävät. Esimerkiksi kylpyhuoneeseen voi lisätä tukikaiteita ja – varusteita jo rakentamisen aikana tai myöhemmin, Korpiluoto toteaa.

Helppoa ja turvallista pienintä yksityiskohtaa myöten

Asumisen helppous on huomioitu lukuisissa yksityiskohdissa. Esimerkiksi siivouspistorasiat on asennettu sellaiselle korkeudelle, jonne ei tarvitse kumartaa tai kurottaa, ulkoliikuntavarusteet puolestaan mahdollistavat liikkumisen omassa pihassa. Sijaintikin helpottaa arjen sujuvuutta. – Eloisan perusajatuksena on, että asunnot sijaitsevat keskeisillä paikoilla, jolloin palvelut ovat mahdollisimman vaivattomasti ja edullisesti saatavilla, Kärkkäinen kertoo.

Turvallisuutta puolestaan lisäävät asuntojen, parvekkeiden ja yleisten tilojen sprinklerijärjestelmä, automaattiset paloilmoittimet sekä turvaliedet, jotka eivät jää vahingossa päälle. Ovipuhelimien ja esteettömyyden ansiosta liikkuminenkin on talossa turvallista.

Kerhohuone on Eloisa-kodin sydän

Eloisa-koteihin liittyy myös vahvasti ajatus yhteisöllisyydestä. – Eloisa-talojen sydämenä toimii yhteinen kerhohuone, joka mahdollistaa asukkaiden luonnolliset kohtaamiset, yhdessäolon sekä erilaisen toiminnan. Velvoitteita yhteisöllisyyteen ei tietenkään ole, mutta kerhotila ja yhteiset aktiviteetit antavat siihen mahdollisuuden. Yksin ei siis tarvitse olla, jollei niin halua, Korpiluoto toteaa.

Kärkkäisen mukaan yhteisöllisyys syntyy usein kuin itsestään kun ympärillä on muitakin samassa elämäntilanteessa olevia. – On ollut mukava huomata, kuinka hienosti asukkaiden kerhotoiminta on valmiissa kohteissa käynnistynyt. Eloisa-taloissa on järjestetty niin sieniretkiä, matkoja, leivontakerhoja kuin peli-iltojakin. Haluamme omalta osaltamme kannustaa heitä aktiivisuuteen, sillä kaikkihan me tiedämme, että se jos mikä pitää mielen virkeänä. Teksti: Editori.fi

Kiinnostuitko? Lisätietoja Eloisasta sekä vapaat Eloisa-kohteet löytyvät osoitteesta www.eloisakoti.fi

Lisätietoa: Henna Korpiluoto p. 050 517 7552, Risto Kärkkäinen p. 040 737 1010

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija

Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
 . Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija
. Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat. www.editori.fi

Tilaa

Pikafaktat

Pohjola Rakennus Oy on perustettu 1989 Tampereella. Kotimaisen konsernin emoyhtiö on Pohjola Rakennus Oy Sisä-Suomi, tytäryhtiöt Pohjola Rakennus Oy Uusimaa (perustettu 2013), Häme (2014), Infra (2014) sekä Keski- ja Itä-Suomi (2015). Konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli n. 86 miljoonaa euroa.
Tweettaa

Lainaukset

Asunnot ovat normaaleja koteja, jotka on suunniteltu pienintä yksityiskohtaa myöten ikääntyvien tarpeisiin.
Henna Korpiluoto, projektipäällikkö, Pohjola Rakennus Oy/Eloisa-kodit