Fiksu rakennusautomaatio sai humanistin liekkeihin

Report this content

Yhtiössä on oltava jotain erityistä, jos markkinoinnin saralla työuransa tehnyt humanisti on aivan liekeissä työstään teknologiayhtiössä, joka valmistaa älykkäitä rakennusautomaatioratkaisuja. – Fidelix on huippumesta, HR- ja markkinointipäällikkö Tanja Peltoniemi suitsuttaa.

Fidelix Oy:llä on kiinnostava kasvutarina, josta löytyy yhtymäkohtia jopa Appleen. – Yhtiömme toiminta käynnistyi 2002 autotallin kokoisesta varastotilasta, jossa viisi automaatioalan osaajaa pisti hynttyyt yhteen. Kasvuvauhti on ollut huima ja tänä päivänä olemme Suomessa rakennusautomaation markkinajohtaja, jossa työskentelee 200 alan osaajaa. 

Peltoniemi aloitti työt yhtiössä kolme vuotta sitten ja hän on edelleen aivan liekeissä. – Automaatio on yksi nopeimmin kasvavista toimialoista ja olemme vahvasti kiinni Big Datassa, IoT:ssa ja älyrakentamisen megatrendissä. Koko toimialan kasvutarinassakin on huikeaa olla mukana! 

Ainutlaatuinen organisaatiokulttuuri

Fidelix on avannut uusia mahdollisuuksia myös Peltoniemelle. – Olen jopa hieman yllättynyt siitä, miten hurahtanut olen tähän hommaan. Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri ja tehnyt pitkän työuran mm. päivittäis- ja käyttötavarabisneksen myynnissä ja markkinoinnissa. Luova humanisti insinööriyhteisössä ei ole tavanomainen yhdistelmä, mutta olen viihtynyt täällä erinomaisesti. Suurin syy ovat ihmiset ja se, että olen markkinointipäällikkönä päässyt työstämään merkittäviä asioita, kuten yhtiömme yrityskulttuuria, arvoja ja graafista ilmettä. Se motivoi.

Peltoniemi kertoo tekevänsä töitä aina täydellä sydämellä. – Harmaata keskitietä ei juuri väripaletistani löydy – vaikka se olisikin välillä tarpeen. Onneksi organisaatiomme rauhallisten insinöörien sekaan on mahtunut mainiosti myös tällainen hieman vauhdikkaampi tapaus.

 

Positiivinen anarkismi vetoaa nuoriin

Fidelixin yrityskulttuurissa näkyvät vahvasti yrittäjähenkisyys, out of the box-ajattelu ja jopa positiivinen anarkismi. – Pois turha pönötys! Täällä jokaisella on vapaus toteuttaa työtehtäviään omalla tavallaan, kunhan suunta on kohti yhteisiä tavoitteita. Välillä vedetään railakkaasti mutkat suoriksi, mutta uskon, että juuri siksi olemme onnistuneet kasvamaan näin nopeasti. Sisäinen yrittäjyys ja vapaus resonoivat vahvasti myös nuorten tekijöiden suuntaan. Toivoisinkin, että yhä useampi nuori – ja etenkin nuori nainen – havahtuisi automaatioalan tarjoamiin mahdollisuuksiin. Töitä tulee riittämään, sillä automaatioalalle valmistuu aivan liian vähän osaajia ja ala sopii erinomaisesti myös naisille, Peltoniemi painottaa. 

Fidelix onkin ottanut kasvattajayrityksen roolin. – Koulutamme vuosittain tukun koulun penkiltä tulevia osaajia tulevaisuuden huippuosaajiksi. Ihmiset saavat minut tikittämään ja olen iloinen siitä, että oma työroolini tulee jatkossa painottumaan vahvasti henkilöstöhallinnon puolelle. Olen organisaatiomme työmutsi, mikä sopii minulle vallan mainiosti!

www.fidelix.fi

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia