Humaanilla teknologialla sote kääntyy voitoksi

Report this content


Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa on kyse niistä kaikkein tärkeimmistä asioista, eli suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Tässä kehityksessä teollisella internetillä eli IoT:llä on suurempi rooli kuin moni ymmärtää.

Suhteellisuudentajua antaa McKinseyn raportti, jonka mukaan IoT:n globaalit taloudelliset vaikutukset voivat vuonna 2025 olla jopa 10 biljoonaa euroa. Tästä yli kymmenesosa syntyisi uusista terveydenhuollon ratkaisuista. 

– Vaikka raportissa puhutaankin kylmästi rahasta, on oleellista ymmärtää, että teollisen internetin lupauksen toteuttaminen tarkoittaa juuri hyvinvoinnin kasvua valtavalle määrälle ihmisiä, sanoo hälytyskeskus- ja etävalvontapalveluita tarjoavan Responda 113:n toimitusjohtaja Teemu Suila


Oma koti kullan kallis 

Etävalvonta kuulostaa suomeksi hieman orwellimaiselta, mutta todellisuudessa kyse on humaanin teknologian tuomisesta hoivapalveluiden piiriin. Erilaisten sensorien ja etäyhteyksien avulla terveystieto välittyy reaaliajassa asiantuntijoiden käyttöön. Näin esimerkiksi ikäihmiset voivat turvallisesti jatkaa asumista omassa kodissa pitkään. Tämä on paitsi kustannustehokkain myös suomalaisille mieluisin tapa viettää vanhuuspäiviä. 

– Esineiden internetin hyödyt moninkertaistuvat, kun etädiagnostiikka otetaan kotihoidon selkärangaksi. Hyvinvointidatan avulla ikäihmisten terveydentilaa voidaan seurata mistä vain, mikä helpottaa paitsi julkista terveydenhuoltoa myös omaishoitajien arkea, Suila kertoo. 

Samalla kohtaamiset voidaan suunnitella fiksummin sen mukaan, onko kyse terveydenhuollosta vai yksinkertaisesti seurankaipuusta. 


Teknologialla parempaa hoitoa 

Hyvinkään Mäntykoto on hyvä esimerkki siitä, miten teknologia voi viedä palvelu-kotiasumisen uudelle tasolle. 

– Palvelutalo Mäntykodossa hoitodataa tarjoava järjestelmä on osa Respondan kokonaispalvelua. Asukkailla on kädessään ranneke, joka mahdollistaa reaaliaikaisen paikannuksen ja hätäkutsujen lähettämisen. Ranneke kerryttää asukaskohtaista tietoa esimerkiksi päivittäisen liikkumisen määrästä suoraan hoitajan kännykkään, ja tämän informaation avulla he voivat antaa yksilöllisempää ja laadukkaampaa hoitoa, Suila kuvailee. 

Jotta hoivapalveluiden suunnittelu ja toteuttaminen ohjautuu oikeaan suuntaan, tarvitaan neutraaleita palveluntarjoajia. Responda 113 hyödyntää markkinoiden parhaita teknisiä ratkaisuja, joiden avulla kokonaistilannekuvan analysointi ja toimenpiteiden ohjaus on tehokasta ja vaivatonta. 

---

Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/humaanilla-teknologialla-sote-kaantyy-voitoksi/ 

Yhteydenotot:
Teemu Suila, toimitusjohtaja, Responda 113 
p. 040 543 4633
teemu.suila@responda113.fi

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija


Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Hälytyskeskus- ja etävalvonta-palveluita tarjoava Responda 113 Oy tavoittelee modernilla teknologiallaan ja kustannustehokkailla ratkaisuillaan merkittävää markkinaosuutta Suomessa. Vuonna 2014 perustettu kotimainen yritys työllistää noin 30 henkilöä Helsingissä ja Tampereella. Nykyisiä asiakkaita ovat turvallisuusalan yritykset, kunta- ja hoiva-alan organisaatiot sekä kiinteistöhallintaa tarvitsevat yritykset, kuten esimerkiksi 247 Satakunnan Turvapalvelut ja Mehiläinen.
Tweettaa

Lainaukset

Esineiden internetin hyödyt moninkertaistuvat, kun etädiagnostiikka otetaan kotihoidon selkärangaksi.
Teemu Suila, toimitusjohtaja, Responda 113