Huolehdimme hyvinvoinnistasi!

Report this content

Kun jokin tekijä heikentää jaksamista ja toimintakykyä arjessa, erilaiset tuetut tai kokonaan ilmaiset palvelumme auttavat kohti parempaa elämänlaatua. Terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijamme monista ammattiryhmistä auttavat eri tilanteissa eteenpäin monin tavoin. 

Esimerkiksi Kelan maksama kuntoutus tarjoaa moniammatillista tietoa, taitoa ja tukea – ja se on kuntoutujalle ilmaista. Askel pysyvään muutokseen -hyvinvointijaksoilta työikäiset saavat tukea esimerkiksi elämäntapojen muuttamiseen tai liikunnan ilon löytymiseen ja maksavat vain pienen omavastuuosuuden. 

Vaikuttavien palvelujemme perusta on hyvä, moniammatillinen yhteistyö. 

– Kankaanpäässä on vahvaa terveyden ja hyvinvoinnin osaamista. Saamme valtavan hyvää palautetta henkilökunnan asiantuntemuksesta sekä aidosta paneutumista asiakkaidemme tilanteisiin. Meillä vallitsee täällä lisäksi sellainen hyvä Kuntsarin henki, jonka asiakkaatkin huomaavat, kertoo kuntoutuksen ohjaaja (YAMK) Seija Noppari.

 

Äideille ja tyttärille

Asiakaskuntaamme ovat lapset, nuoret ja aikuiset, joten erilaisia tukipalveluja löytyy niin erityislasten perheille, työssä jaksamiseen kuin sairauden tai ikääntymisen tuomiin haasteisiin. Moniammatillinen kuntoutus ei ole vain fyysistä suorittamista, vaan ihmisen hyvinvointi otetaan huomioon monipuolisena, myös psyykkisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena.

 

Kuntoutuskeskus Kankaanpää on palveluvalikoimaltaan Suomen monipuolisin kuntoutuskeskus. Viihtyisässä ja virkistävässä hyvinvoinnin keskuksessa on 242 asiakaspaikkaa ja paljon mahdollisuuksia viihtymiseen myös vapaa-ajalla. 

Tutustu laajaan palveluvalikoimaamme: kuntke.fi

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia