Kotipizza elää yrittäjien ja asiakkaiden pulssilla

Report this content

Osaaminen ei asu Kotipizzassa yksin ketjujohdossa, vaan konseptia kehitetään yhteistyössä yrittäjien kanssa. Kuluttajien toiveita kuunnellaan herkällä korvalla.

Myyntijohtaja Markus Kaatranen kertoo, että arvokkain väylä konseptin kehittämisen kannalta on Kotipizzan Yrittäjäosuuskunta. Yrittäjät valitsevat alueittain edustajansa osuuskunnan hallitukseen, joka osallistuu päätöksentekoon yhdessä ketjujohdon kanssa.

– YOK on konkreettinen esimerkki siitä, että Kotipizzan toimintaa kehitetään tiiviissä yhteistyössä yrittäjien kanssa. Ketjuorganisaatio saa puolestaan perspektiiviä omaan päätöksentekoonsa. Me emme suinkaan ajattele, että kaikki tietotaito asuu meidän päässämme. Haluamme ehdottomasti kuulla hiljaista tietoa, jota asiakasrajapinnassa on valtava määrä

 

YHTEISTÄ HYVÄÄ

Kotipizza haluaa pysyä myös askeleen edellä ruoka-alan jatkuvasti muuttuvissa trendeissä. 

– Markkinat ja kuluttajien toiveet muuttuvat nopeasti, joten meidän on oltava hereillä, jotta pystymme vastaamaan odotuksiin. Se edellyttää kykyä viedä muutoksia nopeasti läpi yrittäjiemme kanssa, Kaatranen sanoo.

– Yhdessä tekeminen on jo saanut aikaan positiivisen kierteen eli yrittäjät haluavat elää muutoksessa mukana ja sitoutuvat yhteisiin päätöksiin. Se puolestaan virittää koko ketjun tuloskuntoa, jolloin voimme luoda yrittäjille mahdollisimman hyvät puitteet harjoittaa franchising-liiketoimintaa. 

 

www.kotipizza.fi

 

Teksti: Mia Heiskanen


---
Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/kotipizza-elaa-yrittajien-ja-asiakkaiden-pulssilla/

Kiinnostuitko Kotipizza-yrittäjyydestä?
https://www2.kotipizza.fi/rekry

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia