Laurinlahteen valmistuu Espoon upein lintukoto

Report this content

 

Voisitko kuvitella ihailevasi asuntosi ikkunoista maisemaa, jossa yhdistyvät luonnon upeimmat elementit: meri, kalliot, kuuset, männyt ja mustikanvarvut? Se on totta Espoon Laurinlahdessa, jonne valmistuu syksyllä Hartelan upea kerrostaloyhtiö.

 

Asunto Oy Espoon Laurinrantaa voi syystä kutsua harvinaiseksi lintukodoksi luonnon ja meren äärellä. Tämä 22-asunnon kerrostaloyhtiö sijaitsee nimittäin aivan meren äärellä - poissa melusta, mutta silti vain 18 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. 

– Laurinrannan sijainti on niin uniikki, että vastaavaa on hyvin vaikea löytää, Hartelan asuntomyyntipäällikkö Hanne Miettinen kertoo. 

 

Maisema, jossa silmä lepää

Hartelasta kerrotaan, että Laurinrannan suunnitelmat haluttiin alun perin laatia sen ainutlaatuista sijaintia kunnioittaen. 

– Kohde sijaitsee rauhallisella alueella aivan merenlahden ja Espoon rantaraitin tuntumassa. Asukkaiden kannalta hienoa on myös se, että he pääsevät asumaan valmiiksi rakennettuun, huvilamaiseen ympäristöön. Laurinrantaa ympäröivät puistomaiset piha-alueet ja talot on istutettu luontaiseksi osaksi ympäristöä. Taloyhtiön piha-alueellakin on haluttu säilyttää mahdollisimman paljon kalliota ja vanhaa puustoa, jotta se limittyisi saumattomaksi osaksi ympäröivää luontoa. Piha-alueelta löytyy kaksi erilaista kokonaisuutta: puutarhamainen yläpiha sekä merellinen alapiha, jossa sijaitsevat taloyhtiön asukkaiden käytössä oleva grillikatos ja oleskeluterassi. Laurinrannassa voi siis hyvällä syyllä todeta, että täällä silmä lepää, hankekehityspäällikkö Johanna Palosaari lisää.

 

Parveke ja sisätilat sulautuvat yhteen 

Laurinranta on kokonaisuutena arkkitehtitoimisto HMV:n Juha Huuhtasen käsialaa, jonka tavoitteena on ollut luoda siitä maisemaan sulautuva pienkerrostalokokonaisuus. Rakennusten sijoitteluun onkin kiinnitetty erityistä huomiota, jotta lähes kaikista asunnoista avautuu näkymä merelle. Asumisen merellisyyttä korostavat myös asuntojen isot ikkunat ja tilavat parvekkeet. Ripauksen ylellisyyttä arkeen tuovat ehdottomasti asuntojen parvekkeet suurine liukulasiovineen, jotka avautuvat esteettömästi suoraan olohuoneesta. Näin sisä- ja ulkotilat yhdistyvät tyylikkäästi toisiinsa ja ympäröivästä maisemasta pääsee nauttimaan lämpölampun alla halutessaan jopa ympäri vuoden. Lattiasta kattoon ulottuvat liukulasiovet ja parvekkeiden kirkkaat kaidelasit lisäävät puolestaan huikeasti sisätilojen valoisuutta, jota moni varmaan myös arvostaa.

 

Laatua pienintä yksityiskohtaa myöten

Asuntojen pintamateriaalit noudattavat laadukasta ja ajatonta yleislinjaa: keittiössä on vakiona kivitasot ja integroidut kodinkoneet ja välitiloissa tyylikästä lasipintaa. Laadukkaaseen kotiin kuuluvat myös luonnollisesti turvallisuutta lisäävät ratkaisut, kuten kuvaruudulla varustetut ovipuhelimet. 

Asuntojen pohjaratkaisut edustavat puolestaan selkeälinjaista ja nykytrendeistä poikkeavaa väljää suunnittelua. Pohjaratkaisuissa on panostettu avaruuteen ja linjakasta yleisilmettä korostavat myös eteisen ja makuuhuoneiden liukuovin varustetut säilytyskalusteet sekä lattiapintojen luonnonmukainen, leveälankkuinen tammi- tai saarniparketti. 

Palosaari mainitsee myös taloyhtiön erikoisuuden: kaksi asuntoa, joiden alakerrasta löytyy omalla parvekkeella ja wc-tiloilla varustettu, valoisa työtila. Se soveltuu mainiosti vaikkapa perheelle, jossa on teini-ikäisiä lapsia tai tarvetta kotitoimistolle. Tila antaa lisäulottuvuutta ja mahdollisuuksia hyödyntää sitä hyvin monenlaiseen tarkoitukseen. 

 

Kuivin jaloin autohallista

Asumismukavuutta lisäävät luonnollisesti myös pihakannen alle sijoitetut autopaikat, jonne voi kulkea näppärästi hissillä suoraan porraskäytävästä – kuivin jaloin säällä kuin säällä. 

– Jokaisella autohallipaikalla on mahdollisuus ladata myös sähköautoa. Ekologisuutta lisää puolestaan koko taloyhtiön osalta maalämpö.

Teksti: Mia Heiskanen

 

……………

ASUNTO OY 

ESPOON LAURINRANTA

Ristiniementie 19 02320 ESPOO – vain 18 kilometriä Helsingin ytimeen

 

Espoonlahden lähipalvelut kulman takana: 

• Kauppakeskus Lippulaivaan pari kilometriä 

• Laurinlahden alueella on kaksi venekerhoa Klobben ja Laurinlahti 

• Soukanpohjan Kartanon mailla on Espoon urheilupuisto uimahalleineen, jäähalleineen ja jalkapallokenttineen. 

• Sarfvik Golfin viheriölle ajaa kymmenessä minuutissa

 

Kiinnostuitko? www.hartela.fi

---
Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/laurinlahteen-valmistuu-espoon-upein-lintukoto/

Yhteydenotot:
Hanne Miettinen
myyntipäällikkö
010 561 3230
 

 

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia