Muovijätteestä saa arvokasta raaka-ainetta

Erikseen lajittelemallasi muovipakkauksella on kierrätettynä arvoa, sillä Fortumin prosessin läpi pyöräytettynä muovijätteestä syntyy esimerkiksi aikaa ja säätä kestävää uusiomateriaalia.

– Haluamme muovin kiertävän niin kauan kuin sillä on arvoa, Fortumin kierrätys- ja jäteratkaisut -liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja  Tero Holländer  toteaa. Holländerin edustaman Fortumin liiketoiminnan perustehtävän voisi kiteyttää lauseeseen enemmän arvoa jätteistä.  

 Haluamme hyödyntää muovijätteen maksimaalisesti ja valmistaa siitä muoviteollisuudelle uusioraaka-ainetta sekä käyttää materiaalia myös omien tuotteidemme valmistuksessa.  

Visiomme For a cleaner world kertoo siitä, että haluamme johtaa muutosta kohti resurssien optimaalista käyttöä ja puhtaampaa maailmaa. Tavoitteemme on tulevaisuudessa kierrättää yhä moninaisempia jätevirtoja ja tuoda teollisuuden käyttöön uusia kierrätysperäisiäraaka-aineita. On tärkeää, että Suomessa syntyvää muovijätettä pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon kotimaisen muoviteollisuuden raaka-aineena.

 

Makkarapaketilla on merkitystä

Istumme haastatteluhetkellä Fortumin Riihimäen toimipisteessä, missä sijaitsee edistyksellinen Kiertotalouskylä. Kiertotalouskylän Muovijalostamossa käsitellään vuositasolla noin 20 000 tonnia teollisuudelta, kaupalta ja kotitalouksilta kerättyä muovijätettä. 

– Muovijalostamomme on ainoa Pohjoismaissa, joka käsittelee myös kuluttajien sekajätteestä eroteltua muovia aina valmiiksi teollisuuden raaka-aineeksi saakka, Holländer kertoo ja painottaa, että kuluttajilla on erittäin tärkeä rooli suomalaisessa kiertotaloudessa. 

– Se, että meillä on laitos, ei yksin riitä. Lajittelu kotona ja esimerkiksi muovipakkausten kierrättäminen keräyspisteiden kautta on ensiarvoisen tärkeää, jotta saamme tänne hyvää ja laadukasta materiaalia jatkojalostettavaksi. 

 

Mitään ei heitetä penkkaan

Kiertotalouskylään päätyvät kaikki Suomessa kerätyt kuluttajien muovipakkausjätteet. 

– Muovi ei ole yksinkertainen kierrätysmateriaali, mutta laitoksemme on varustettu edistyksellisellä teknologialla, joten täällä voidaan kierrättää myös haastavat muovijakeet uudelleen raaka-aineeksi. 

Tuotemyynnistä vastaava  Kirsi Rantala  valottaa prosessia esimerkein.  

– Puhtaista raaka-aineista syntyy Fortum CIRCO ®  -granulaattia eli muovinappulaa, josta muoviteollisuus voi valmistaa esimerkiksi kukkaruukkuja, kastelukannuja ja muovikasseja. Teollisuudelta kerätystä lajitellusta tuotantohylystä ja muovijätteestä valmistamme Fortum CIRCO ®  -kierrätysmuoviprofiilia. Fortum CIRCO ®  -kierrätysmuoviprofiiliin toimitamme myös omasta muovijalostamostamme syntyvää tuotantohylkyä.

Mikäli muovi ei kelpaa granulaatin tai profiilin valmistukseen, siitä tehdään polttoainetta teollisuuslaitosten rinnakkaispolttoon. Jäljelle jäävä kiertätykseen ja rinnakkaispolttoon kelpaamaton materiaali hyödynnetään energiana omassa voimalaitoksessa, josta se päätyy kaukolämpönä Riihimäen ja Hyvinkään lämpöasiakkaille. 

 

Fortum CIRCO® kestää aikaa ja kulutusta

Fortum tosiaan kehittää ja valmistaa kierrätysmuovista myös omia tuotteita. Tästä hyvä esimerkki on CIRCO ® -kierrätysmuoviprofiili, joka on kestävä materiaali moniin eri käyttökohteisiin.   

CIRCO ® -profiileja voidaan käyttää kohteissa, joissa on yleensä totuttu käyttämään puuta tai betonia.  

– Muoviprofiilit soveltuvat erinomaisesti kohteisiin, joissa vaaditaan korkeaa kosteuden- ja kulutuksenkestoa ja mikä parasta, niitä voidaan jyrsiä, sahata, porata, naulata ja ruuvata. Muoviprofiilit on myös helppo pitää puhtaana, sillä ne kestävät pesua ja kemikaaleja, eikä materiaali ime vettä. Laajaan valikoimaan kuuluvat lautojen lisäksi erilaiset palkit, rimat ja tolpat. Läpivärjättyjä profiileja ei tarvitse maalata, eikä niiden sävy haalistu, joten ne ovat todella kestävä ja pitkäikäinen valinta, Rantala tiivistää tuotteen edut.

 

……………

Tiesitkö, että oikein käsiteltynä voiteluöljytkin voivat kiertää loputtomasti?

Suomessa syntyy vuosittain tuhansia tonneja uudistamiskelpoisia kirkkaita käytettyjä voiteluöljyjä. Käytetyt voiteluaineet ovat vaarallista jätettä ja ne tulee toimittaa asianmukaisesti keräilyyn. Öljyjätteen polttaminen ilman asianmukaista lupaa on kielletty. 

Fortum valmistaa Jämsänkosken toimipisteessä kirkkaista jäteöljyistä ketjuvoiteluöljyjä metsäteollisuuden kuljettimiin. 

– Puhdistamme ja jatkojalostamme teollisuuden kirkkaat käytetyt hydrauliikka- ym. öljyt ketjuvoiteluöljyiksi. Kuluttajatuotteemme on nimeltään Metsuri-teräketjuöljy, jota käytetään moottorisahoissa. Tähän prosessiin tarvitsemme korkealaatuista raaka-ainetta, jota keräämme suoraan tuottajilta, öljyjen tuotemyyntipäällikkö  Martti Pentikäinen  Fortumilta kertoo.

 

 

FORTUM

Kiinnostuitko? 

www.fortum.com/wastesolutions

Soita asiakaspalveluumme 010 7551 625 tai lähetä viestiä asiakaspalvelu@fortum.com


Teksti: Mia Heiskanen

---
Julkaisija: Editori.fi

https://www.editori.fi/artikkeli/muovijatteesta-saa-arvokasta-raaka-ainetta/

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi .
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija
. Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat. www.editori.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia