Osaamisella on merkitys

Report this content

 

Piristyneestä taloustilanteesta johtuen osaavien ammattilaisten puute rajoittaa tietyillä aloilla toimivien yritysten kasvua. Kajaanilainen Edukai Oy tarjoaa ongelmaan ratkaisuja järjestämällä räätälöityjä täsmäkoulutuksia. Koulutusten avulla työntekijöiden osaaminen laajenee ja päivittyy. Yritysten ja Ely-keskusten kanssa yhteistyössä järjestettävät rekrytointikoulutukset puolestaan tuottavat toimintaansa laajentaville tilaajayritykselle uusia osaajia.

Toimitusjohtaja Petra Tolonen korostaa Edukain toiminnan notkeutta ja ketteryyttä sekä asiakaslähtöisyyttä.

– Yritysten tarpeet syntyvät nopeasti ja siksi meidän pitää tarttua asioihin tehokkaasti. Järjestämme koulutuksen jopa parissa päivässä. Ammattitaitoisen ja motivoituneen henkilöstömme lisäksi yhteistyöverkostojemme kautta meillä on käytössämme päteviä opettajia sekä ajanmukaisia koulutustiloja koneineen ja laitteineen, joita vuokraamme tarvittaessa mm. ammattioppilaitoksilta. 

Varsinaisen koulutuksen lisäksi opettajat ratkovat usein myös yritysten erilaisia ongelmatilanteita esimerkiksi tuotantoprosessissa. 

 

Kasvuyritys

Viime vuonna aloittaneen Edukain toiminta on vielä voimakkaasti työvoimakoulutukseen painottuvaa, mutta yrityselämän koulutus- ja asiantuntijapalvelut ovat kasvaneet vahvasti. Edukai mm. opastaa yrityksiä yhteistyöhön ELY-keskusten kanssa rekrytointikoulutuksen rahoitusasioissa. Myös koulutussuunnitelman laatimiseen on saatavissa apua, josta yritys voi saada myös verohyötyjä. 

Henkilökoulutuksissa pääpaino on tällä hetkellä ammattipätevyys- ja korttikoulutuksissa ja valmentavissa työvoimakoulutuksissa. Tarve opiskelijoille annettavaan uraohjaukseen on koko ajan kasvussa ja sen kehittämiseen panostetaan vahvasti. 

Edukai on omana alansa kasvuyritys toimien Kainuun lisäksi myös valtakunnallisesti. 

– Vahvuuksiamme ovat henkilöstön monipuolinen osaaminen ja joustavuus. Henkilökunta on erittäin motivoitunut kehittämään itseään ja samalla luodaan uusia opetusteknologioita ja -menetelmiä sekä toimintatapoja. Näistä hyvänä esimerkkinä ovat Edukaille hankitut Nao-robotit, Nana ja Nono, joita käytetään nyt kielten opetuksen tukena. Ne eivät suinkaan korvaa opettajia, joilla on aina vastuu koulutuksesta, mutta robotit ovat loistava lisä, kertoo Tolonen ja vakuuttaa, että opetuksessa robotit eivät koskaan ole pääasia, vaan ne toimivat vuorovaikutteisen oppimisen tukena.

 

Kielitukea ja opinnollistamispalveluja

Edukain kouluttamat ammatillisesti suuntautuneet maahanmuuttajat ovat työllistyneet hyvin. Kielitaidossa saattaa kuitenkin olla puutteita. Tähän erittäin hyväksi avuksi on osoittautunut Edukain tarjoama kielituki. Siinä ohjaaja menee työpaikalle, jossa yhdessä opiskelijan kanssa käydään läpi terminologiaa ja muita työhön liittyviä asioita.  

Opinnollistamispalvelut puolestaan tekevät näkyväksi työntekijän osaamisen. 

– Usein ihmisillä on pitkä työkokemus, vaikka tutkintotodistuksia ei ole. Opinnollistamisen avulla teemme henkilön tämänhetkisen osaamisen näkyväksi vertaamalla osaamista ammatillisten perustutkintojen perusteisiin. Tämän palvelun tarve on selkeästi lisääntynyt viime aikoina, toteaa Tolonen.


Sitoutunut henkilökunta

Edukain strategian laadintaan osallistui koko henkilökunta, joten siihen on vahvasti sitouduttu.

– Kehitämme itseämme ja yritystämme koko ajan, nytkin 70 prosenttia meistä on koulutuksessa. Osaamisellamme on merkitystä, jotta voimme parantaa henkilö- ja yritysasiakkaittemme osaamista. Me myös seuraamme, arvioimme ja kehitämme omaa toimintaamme järjestelmällisesti, jotta pystymme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

www.edukai.fi

Teksti: Maija-Liisa Saksa

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia