Ratista kiinni sovellusprojekteissa

Report this content

Maailman digitalisoituessa sovellushankkeet ovat yhä monimutkaisempia. Ostaja on usein itselleen uudella alueella. Meliora Oy haluaa tukea asiakasta saamaan hankkeissa haluamansa. 

– Ohjelmisto-ostajien kontrolli ei ole niin hyvä, kuin se voisi olla. Haluamme auttaa heitä pitämään ratista kiinni, ostamaan paremmin ja varmistaa, että hankinnasta saadaan irti kaikki tavoiteltu hyöty, kertoo Melioran johtava konsultti Joonas Palomäki.

Meliora Testlab -järjestelmää käytetään asiakkaiden tarpeiden järjestämiseen ja siitä kommunikointiin, testaukseen ja testausmenetelmien kehittämiseen, useimmiten pilvipalveluna. Erityisesti monimutkaisemmissa hankkeissa tekemisen tehostamisen hyödyt korostuvat. Ryhdikäs suunnittelu ja testaus pienentää riskejä, tuo suoria kustannussäästöjä ja selkeyttää tilaajan ja toimittajan välistä vuoropuhelua. 

Testauksessa tehdyt havainnot yhdistyvät suoraan suunnitteluun.

– Tehokas suunnittelu tarkoittaa bunkkerissa tehdyn projektin sijaan tehokasta vuoropuhelua toimittajan kanssa. Kallista takapakkia ajallisesti tai rahallisesti ei silloin tarvitse ottaa toteutus- tai käyttövaiheessa. Testiautomaatiohankkeet ovat nouseva trendi, jonka hyödyntämisessä on paljon kehittämistä. Automatisoitu testaus tuottaa usein määrällisesti paljon tietoa ja usein hyvin teknisessä muodossa. Tämän tiedon ymmärtäminen ja yhdistäminen osaksi hankkeen kokonaistilaa on hyvin haastavaa.

Kun kokonaisuudet ovat monimutkaisia, teknisiä ratkaisuja täytyy Palomäen mukaan ymmärtää ja saada ne keskustelemaan keskenään. 

– Automaation osuus hankkeita toteutettaessa kasvaa jatkuvasti. Näen usein sitä, että hankkeissa saattaa olla paljon eri tasoisia automaattisia testejä. Mutta harvoin kellään on kokonaiskuvaa siitä, mihin järjestelmän osiin niiden epäonnistuminen vaikuttaa. Kun hankkeen kokonaiskuva on selkeämpi ja ote ratista tukevampi, tietää paremmin, mihin suuntaan sitä pitää kääntää.

 

Asiakkaan ehdoilla

Johdonmukaisesta, helposti toistettavasta ja tehokkaasta suunnittelusta ja testauksesta seuraa parempi hankkeiden laatu ja kustannustehokas toteutus. 

– Testauksessa tehdyt havainnot yhdistyvät suoraan suunnitteluun. Ratkaisumme tuo laadunhallintaan ryhtiä, toistettavuutta ja jäljitettävyyttä. Tiedät paremmin, missä mennään ja mitä varmistaa seuraavaksi, Palomäki toteaa. 

Melioran tuote on kehitetty Suomessa ja sen kehitys on täysin yhtiön käsissä.

– Keskitymme olennaiseen ja alan jähmeästä muutostahdista poiketen julkaisemme säännöllisesti uusia ominaisuuksia. Koska kehitämme itse tuotettamme, voimme toimia kustannustehokkaammin ja tarjota asiakkaille joustavasti kokonaisvaltaisen palvelun. Norsunluutornista arvailun sijaan kuuntelemme, mitä he todella haluavat.

Teksti: Kati Keturi

……………………

Meliora Oy

  • Perustettu 2012 
  • Kansainvälisillä markkinoilla toimiva ohjelmistojen elinkaarenhallinnan, testauksen ja laadunvarmistuksen ohjelmistojen ja palveluiden toimittaja
  • Rakentaa ohjelmistojen testaukseen ja elinkaarenhallintaan käytettävää Meliora Testlabia
  • Omistajilla pitkä kokemus ohjelmistonkehitys- ja laadunvarmistusalalta
  • Asiakkaana muun muassa Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori

www.melioratestlab.com

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia