Sopiva työ kaikille

Report this content


Invalidiliiton pääjohtaja Petri Pohjonen peräänkuuluttaa asenteiden korjausta ja yhdenvertaista kohtelua vammaisten työllistämisessä.

Invalidiliitto on fyysisesti vammaisten ihmisten valtakunnallinen vaikuttamisen ja palvelutoiminnan monialajärjestö. Yhdenvertainen ja esteetön Suomi on kirjattu liiton visioon, ja se tekee rajusti töitä tiedon lisäämiseksi ja asenteiden muokkaamiseksi. Invalidiliiton pääjohtaja Petri Pohjonen toivoo, että sen avulla kymmenet tuhannet koulutetut, osaavat ja motivoituneet vammaiset pääsisivät työnhaussa samalle viivalle muiden kanssa.

Yksi konkreettinen asenteiden muokkaamiseen tähtäävä toimenpide on marraskuussa lanseerattu "Sopiva työ kaikille" -konsepti. Se on tarkoitettu herätyshuudoksi niille, joiden mielestä fyysisesti vammainen henkilö on ainoastaan osatyökykyinen.

"Tämän päivän yhteiskunnassa jollekin sopii aivan erilaiset työajat, -rytmit ja -tehtävät kuin toiselle", Petri Pohjonen kertoo hankkeen taustoista. " Sopivan työn määreitä ovat fyysisten vammojen sijaan vaikkapa taipumukset, koulutus, elämäntilanne, motivaatio ja tulevaisuuden suunnitelmat. Jokainen työpaikka on erilainen, ja jokaisen pitäisi voida reilusti tavoitella juuri itselleen sopivaa työtä."

Vammaisten ihmisten koulutus- ja työllistymismahdollisuuksien parantaminen on aina ollut Invalidiliiton toiminnan keskiössä. Petri Pohjonen kertoo, että liitto tulee jatkossa käyttämään merkittävästi myös taloudellisia resursseja saadakseen aikaan todellisia vaikutuksia. Suunnitelmissa on käynnistää miljoonan euron hanke fyysisesti vammaisten ihmisten työllistymiseksi. Jotta saadaan vielä laajempi kokonaisuus, haetaan mukaan muitakin rahoittajia ja toimijoita.

"Inhimillisen aspektin lisäksi vammaisten työllistyminen on merkittävä kansantaloudellinen mahdollisuus", Petri Pohjonen summaa. "Uudenlainen lähestymistapa on välttämätön, mutta loppujen lopuksi työnantajat ja työnhakijat ratkaisevat. Tarvitaan molemminpuolista rohkeutta ja ymmärrystä, sekä aitoja kohtaamisen keinoja. Vain niiden avulla voi löytyä sopiva työ kaikille."

 

Mietinnän paikka

Invalidiliiton pääjohtaja Petri Pohjonen on itse ollut pyörätuolissa 30 vuotta. Hän kertoo olevansa onnellinen pysyttyään koko ajan työelämässä – vammautumisen hetkellä silloinen työnantaja oli vakuuttunut miehen taidoista, ja seuranneet työpaikat ovat aina auenneet tuttujen ihmisten taholta. Sellaisten, jotka ovat jo tienneet Pohjosen olevan fyysisesti vammainen.

Vaan kuinka olisi käynyt, jos Petri Pohjonen olisi ryhtynyt lähettämään hakemuksia, joissa vahvaan ansioluetteloon olisi liitetty maininta pyörätuolista? Tämä kysymys heräsi väistämättä mieleen, kun syksyn aikana neljä kivenkovaa ammattilaista, mm. Jari Sarasvuo ja Tuomas Enbuske, tekivät saman romaninimillä pääsemättä yhteenkään haastatteluun.

”Väkisin tulee mieleen, että vaikeampaa olisi ollut”, Pohjonen toteaa. ”Etenkin kun hakemuksia tyypillisesti tulee varsin paljon, työnantajan on helppo sivuuttaa vammainen hakija ihan vain päästäkseen itse hitusen helpommalla.”

www.invalidiliitto.fi

---
Editori Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia