Täydellinen täyskäännös kannatti

Report this content

Erika Hammarberg ei ole optikko, mutta luotsaa menestyksekkäästi järjestyksessä toista Specsavers-myymälää franchising-yrittäjänä. Konseptin vahvuus vakuutti niin, että Erika uskalsi tehdä urallaan täyskäännöksen.  

Erika Hammarbergin luotsaama myymälä sijaitsee paraatipaikalla Itiksen kauppakeskuksessa. 

– Olen toiminut Specsavers-yrittäjänä jo neljä vuotta. Ensimmäinen myymälä sijaitsi Kannelmäessä ja vuodenvaihteessa siirryin Itäkeskuksen myymälän ohjaksiin. 

Kipinä yrittäjyyteen syntyi pikkuhiljaa. Erika kertoo työskennelleensä koko työuransa btob-myynnnin ja asiakaspalvelun esimiestehtävissä. 

– Koin yhä vahvemmin, että haluaisin johtaa omaa organisaatiota itselleni tärkeiden arvojen mukaisesti. Oman yksikön luotsaaminen motivoi minua enemmän kuin tiimijohtaminen isossa organisaatiossa. Franchising-yrittäjyys antoi siihen hyvän mahdollisuuden.

 

TÄYDELLINEN TÄYSKÄÄNNÖS URALLA

Mielenkiintoiseksi Erikan lähtötilanteen tekee myös se, että hänellä ei ollut entuudestaan tarttumapintaa optiseen alaan saati vähittäiskauppaan. 

– Olin todella motivoitunut tekemään täyskäännöksen urallani ja oppia uuden toimialan. Vakuutuin Specsaversin franchising-kulttuurista. Konsepti oli mielestäni niin hiottu ja franchising-kulttuuri niin vahva, että uskalsin hypätä mukaan.

 

YRITTÄJÄKUMPPANI JAKAA ARJEN

Franchising-periaatteiden mukaan Specsavers tarjoaa yrittäjälle valmiin konseptin, jota yrittäjä toteuttaa oman yrityksensä kautta. Erika nostaa esiin pari Specsavers-konseptiin liittyvää erikoisuutta, jotka ovat auttaneet häntä yrittäjänä. 

– Johdan myymälää yhdessä partnerin kanssa, joka on koulutukseltaan optikko. Mielestäni kahden tasavertaisen kumppanin johtamismalli on hieno: molemmilla on omat vahvuusalueet ja voimme jakaa yhdessä arjen onnistumiset ja haasteet. 

Erika kiittää myös ketjun tarjoamia koulutusmahdollisuuksia. 

– Specsavers Akatemia antaa yrittäjälle ja henkilöstölle erinomaiset mahdollisuudet kehittää osaamista. Olemmekin panostaneet siihen vahvasti myymälässämme, sillä jatkuva koulutus antaa meille hyvän selkänojan panostaa asiakaspalvelun laatuun. 

 

FRANCHISING LUO HYVÄT ONNISTUMISEN EVÄÄT

Erikan on helppo vastata, miksi franchising on hyvä vaihtoehto yrittäjän uraa pohtivalle. 

– Jos ei ole valmista liikeideaa, franchising on turvallinen tapa käynnistää oma yritystoiminta. Miksi keksiä pyörä uudelleen, jos voi istahtaa valmiiseen pöytään? Itse nautin siitä, että saan apua ja tukea tarvittaessa, mutta minulla on myös riittävästi yrittäjän vapautta. Voin esimerkiksi muokata myymäläni johtamiskulttuurin oman näköiseksi ketjun antamissa raameissa. Se motivoi minua.

 

www.specsavers.fi

Teksti: Mia Heiskanen

---
Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/taydellinen-tayskaannos-kannatti/

Yhteydenotot:
Lasse Piira
Head of Business Development
Puh: +358 400 171 280
S-posti: lasse.piira@specsavers.com

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia