Tontista tuottoa -palvelu taloyhtiöille tiivistää kaupunkirakennetta ja tarjoaa taloyhtiölle mahdollisuuden rahoittaa remonttihankkeita

Laptin Tontista tuottoa -palvelun avulla taloyhtiö voi rahoittaa jopa 50 % putkiremontin kustannuksista. Se tiivistää myös fiksusti olemassa olevaa kaupunkirakennetta.

Täydennysrakentaminen on kaupungistumisen kiihtyessä ekologisesti kestävää ja taloudellisesti järkevää, koska infra ja palvelut ovat täydennysrakennettavilla alueilla jo olemassa. Monessa kasvukeskuksessa on meneillään myös ratahankkeita, jolloin täydennysrakentaminen tarjoaa mahdollisuuden saattaa yhä suurempi joukko asukkaita toimivan julkisen liikenteen lähettyville. Täydennysrakentaminen on julkisen sektorin näkökulmasta taloudellinen vaihtoehto, sillä se ei edellytä merkittäviä lisäinvestointeja infraan. Näin se tukee kestävää kehitystä.

Samaan aikaan moni taloyhtiö kipuilee mittavia investointeja vaativien saneeraustarpeiden äärellä. Etenkin linjasaneeraukset haastavat monen taloyhtiön ja yksittäisen osakkaan kantokyvyn. 

– Taloyhtiössä ei kenties ole ajateltu, että sillä on hyödyntämätöntä tonttialaa, jota kehittämällä asuntoyhtiö voisi rahoittaa esimerkiksi merkittävän osan tulevasta linjasaneerauksestaan ja luoda osakkaille arvonnousua koko alueen yleisilmeen kohentuessa, Laptin hankekehitysjohtaja  Tuomas Lindfors  kertoo.

 

Tontista Tuottoa -palvelu taloyhtiöille

Lapti tarjoaakin taloyhtiöille helpotusta Tontista tuottoa -palvelulla. -Tavoitteena on helpottaa taloyhtiöiden saneeraushankkeiden rahoitustarvetta avaimet käteen -palvelullamme. Se on taloyhtiölle erittäin varteenotettava vaihtoehto, sillä taloyhtiö voi täydennysrakentamishankeen ansiosta kattaa jopa 50 % putkiremontin kustannuksista. 

 

Lapti hoitaa prosessin alusta loppuun

Mitä Tontista tuottoa -palvelu käytännössä tarkoittaa? 

– Muutosprosessi käynnistyy aina Laptin veloituksettomalla tontin tuottomahdollisuuksien arvioinnilla. Mikäli taloyhtiö päättää sen jälkeen käynnistää hankkeen, hoidamme koko prosessin taloyhtiön edustajana viranomaisten suuntaan. Se tarkoittaa, että teetämme arkkitehtisuunnitelmat, neuvottelemme kaavoituksesta, ohjaamme kaavoitusprosessia ja ostamme tai vuokraamme tontin taloyhtiöltä. Näin taloyhtiön tontille syntyy uusi rakennuspaikka, jolle rakennamme uuden kohteen. Voimme sopia taloyhtiön kanssa samalla myös piha-alueiden päivityksestä, Lindfors jatkaa. 

 

Arvonnousua tai   parempaa elämänlaatua

Se, että tontille rakennetaan uusi rakennus, kumuloi monenlaisia hyötyjä taloyhtiölle. 

– Uusi tontille rakennettava rakennus kohentaa myös piha-alueen ilmettä ja nostaa samalla vanhojen asuntojen arvoa. Mikäli täydennysrakentamisen yhteydessä alueelle tulee myös lisää palveluja ja työpaikkoja sekä samalla kohennetaan alueen ympäristön laatua nousee arvo entisestään. Tällaisessa tilanteessa alueen arvonnousuun on mahdollista aikaansaada itseään ruokkiva positiivinen kierre.

– Käytämme suunnittelussa aina kokeneita ja kuhunkin kohteeseen parhaiten sopivia suunnittelijoita, jotta lopputulos istuu hyvin olemassa olevaan ympäristöön. Muutos voi tarjota vanhan taloyhtiön asukkaille myös mahdollisuuden parantaa omaa elämänlaatua etenkin, jos nykyisestä asuintalosta puuttuu hissi ja viereen nousee uusi yhtiö, jossa on hissi ja esteettömyys muutoinkin huomioitu, Lindfors toteaa.

 

Lisärakentamista koko Suomen laajuisesti

Lapti on jo toteuttanut useita lisärakentamiskohteita pääasiassa pääkaupunkiseudulla. 

– Kysyntää on tullut kiitettävästi taloyhtiöiden suunnalta ja toteutetut kohteet ovat olleet hyvin haluttuja. Moni uudiskohde on nimittäin rakennettu alueelle, jossa ei ole välttämättä ollut tarjolla uudiskohteita. Teemme lisärakentamista yhteistyössä taloyhtiöiden kanssa kasvukeskuksissa koko Suomen laajuisesti, joten jos kiinnostusta löytyy, kannattaa olla yhteydessä Laptin hankekehitykseen, Lindfors vinkkaa.  

 

Kiinnostuitko? 

Katso yhteystiedot osoitteesta  www.lapti.fi/tontistatuottoa

 

Teksti: Mia Heiskanen

 

……………

TONTISTA TUOTTOA -PALVELUN HYÖDYT TALOYHTIÖLLE:

+tiivistää kaupunkirakentamista

+olemassa olevan infran hyödyntäminen

+helpottaa taloyhtiöiden saneeraushankkeiden rahoitustaakkaa

+vanhojen asuntojen arvonnousu

+piha-alueiden päivittyminen

+parempi elämänlaatu uudessa kohteessa esteettömyyden ansiosta


---
Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/tontista-tuottoa--palvelu-taloyhtioille-tiivistaa-kaupunkirakennetta-ja-tarjoaa-taloyhtiolle-mahdollisuuden-rahoittaa-remonttihankkeita/

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi .
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija
. Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat. www.editori.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia