Elisa Kirja jälleen Helsingin kirjamessuilla - pääteemana lukijan ja kirjailijan dialogi

Lehdistötiedote 27.10.2011

Elisa Kirja on uusien lukemisen palveluiden edelläkävijä, joka tarjoaa suomalaisille lukijoille mielenkiintoisia uutuuksia ja enemmän vaihtoehtoja lukemiseen. Yhteistyömme alan toimijoiden, esimerkiksi Crime Timen, Arktisen Banaanin ja Mondon kanssa vahvistaa kattavinta suomalaisen kirjallisuuden sähköistä valikoimaamme.

Elisa Kirja on Helsingin kirjamessuilla 27. - 30.10. osastolla 7p37. Messujen pääteemaksi olemme nostaneet kirjailijan ja lukijan välisen dialogin. Teema tulee esille osastomme kirjailijahaastatteluissa, joissa yleisö pääsee auttamaan kirjailijoita esimerkiksi ehdottamalla päähenkilön nimeä. Tämän lisäksi teema näkyy Taksi-novellisarjassa, jota Crime Time -kustantamon dekkarikirjailijat, mm. Harri Nykänen, Eppu Nuotio ja Juha Numminen kirjoittavat seuraavien kuukausien aikana. Messuyleisö kutsutaan itse mukaan kirjoittamaan omia taksiaiheisia mininovellejaan osoitteessa www.taksikirja.fi .

- Uskomme, että lukemisen tulevaisuus merkitsee yhä tiiviimpää vuorovaikutusta ja yhteistyötä lukijan ja kirjailijan välillä, kertoo palveluliiketoimintajohtaja Mikael Rönnblad Elisalta. - Keväällä hienon vastaanoton saanut Tykki-novellisarjamme, jonka toteutimme yhteistyössä Crime Time -kustantamon kanssa, saa nyt jatkoa. Olemme innoissamme voidessamme esitellä Kirjamessuilla uuden yhteistyömme, novellisarjan "Taksi", jossa lukija on vieläkin keskeisemmässä roolissa ja kutsumme hänet mukaan luovaan kirjoitusprosessiin, hän jatkaa.

Matkaoppaat elementissään sähköisinä kirjoina

Esittelemme messuilla myös muita Elisa Kirja -uutuuksia. Matkailijoita ilahduttaa yhteistyömme Mondon kanssa: julkaisemme yksinoikeudella Mondon matkaoppaita sähköisinä kirjoina. Ensimmäisenä julkaistaan oppaat mm. New Yorkiin, Berliiniin ja Barcelonaan. Lisäksi olemme julkaisseet tietokirjailija ja luennoitsija Lenita Airiston teoksia: Loppuunmyydyistä Naarasenergia-, Menestys!- ja Jatkoaika-kirjoista on nyt julkaistu uudistetut versiot e-kirjoina.

Dekkaririntamalla tarjoamme yksinoikeudella myös Crime Time -kustantamon uutuudet: Juha Nummisen Räjähdyspiste, Harri Nykäsen Pyhä toimitus sekä Anna ja Eppu Nuotion Tuplana, kiitos! ovat kaikki Elisa Kirjan valikoimassa.

Huippusuositut Fingerpori- ja Viivi ja Wagner -sarjakuvat ovat myös saatavilla Elisa Kirja -palvelusta. Heimo Vesan, Rivo-Riitan ja muiden Fingerporin suosikkihahmojen sekä Viivin ja Wagnerin seikkailuja voi lukea älypuhelimella ja tabletilla.

Parhaat tarinat kulkevat sähkökirjan muodossa aina mukana, ja lisää saa tilattua kädenkäänteessä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Elisa Kirja -palvelu löytyy osoitteesta www.elisa.fi/kirja ja palvelua voi käyttää sekä Android- että Apple-sovelluksilla.

Lisätiedot:
Liisa Puurunen, Elisa Oyj, p. 050 506 0285, etunimi.sukunimi@elisa.fi

Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme Suomen kattavimman 3G-verkon. Liikevaihtomme vuonna 2010 oli 1,46 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 600. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi

 

 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia