Eltel jatkaa Soneran yhteistyökumppanina mobiiliverkkojen rakentamisessa ja tuotantotilojen ylläpidossa Suomessa

Eltelin Mobiiliverkot-liiketoiminta osallistui Pohjoismaissa ja Baltiassa TeliaSoneran matkaviestinverkon asennus – ja ylläpitotöiden kilpailutukseen vuodelle 2014. Suomessa Eltel jatkaa Soneran yhteistyökumppanina ja toimittaa kuluvan vuoden aikana merkittävän osan Soneran verkon rakentamispalveluista.

Nyt tehty sopimus kattaa sovituilla alueilla verkon rakentamispalveluiden lisäksi tuotantotilojen ylläpidon ja viankorjauksen, sekä tuotantotilojen hallinnoinnin.

Palveluiden laatuun ja kattavuuteen panostaminen kantoi hedelmää

Neuvottelujen ajan Eltelillä oli hyvä asema ainoana kaikissa tarjouspyynnön maissa toimivana palveluntarjoajana. Suomessa Mobiiliverkot-liiketoiminta on panostanut viime vuosina voimakkaasti palveluiden kattavuuteen niin maantieteellisesti kuin myös palvelutarjooman osalta.

-           Pystymme tuottamaan kaikki Soneran tarvitsemat palvelut koko maassa. Olemme laajentaneet palveluitamme kenttätyöstä myös verkon operointipalveluihin, Eltel Suomen Mobiiliverkot -liiketoiminnan johtaja Raimo Hiisiö kertoo. Tehty työ toi meille nyt hyviä tuloksia.

Toinen painopiste Eltelin toiminnassa on ollut laatuun on panostaminen. Yritys on hakenut laatujohtajuutta markkinoilla.

-           Asiakkaalta saadun palautteen perusteella olemme onnistuneet tavoitteissamme. Samaan aikaan olemme pystyneet tarjoamaan palveluitamme entistäkin kustannustehokkaammin, Hiisiö tietää. Yksi menetystekijä kilpailussa oli varmasti myös kykymme toteuttaa uuden LTE800-verkon vaatima normaalia selvästi suurempi työkuorma. Meillä on ammattitaitoinen henkilökunta ja tarkasti valitut alihankkijat, Hiisiö summaa.

Eltel Mobiiliverkot-liiketoiminnan johtaja Raimo Hiisiö
Puh. 040 311 3212

Yrityksestä

Eltel on johtava pohjoiseurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja infraverkkotoimialalla, joka palvelee yhteiskunnan kriittisiä infrastruktuuriverkkoja. Toiminta jakaantuu segmentteihin Power, Communication ja Other. Toiminta-alueina ovat Pohjoismaat, Puola ja Saksa. Eltel tarjoaa laajan valikoiman palveluita ulottuen suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitopalveluista aina kokonaisvaltaisiin projektitoimituksiin asti. Yhtiöllä on monipuolinen sopimuskanta sekä kasvava asiakaskunta suurten verkonomistajien joukossa. Eltelin palveluksessa työskentelee noin 8400 työntekijää ja konsernin liikevaihto oli 1,4 miljardia euroa vuonna 2016. Eltelin osake on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa helmikuusta 2015 lähtien.

Tilaa

Multimedia

Multimedia