ENERSENSE ON JÄTTÄNYT LISTALLEOTTOHAKEMUKSEN NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE

Report this content

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, AUSTRALIAAN, HONGKONGIIN, ETELÄ-AFRIKKAAN, SINGAPOREEN, JAPANIIN TAI UUTEEN SEELANTIIN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Enersense International Oyj (”Enersense" tai "Yhtiö") on tänään 12.4.2018 jättänyt Nasdaq Helsinki Oy:lle listalleottohakemuksen Yhtiön osakkeiden ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle.

Toimitusjohtaja Jussi Holopainen kommentoi:

”Olemme erikoistuneet teollisuuden vaativien rakennus- ja huoltohankkeiden optimointiin projektihallinnan, -resursoinnin ja -tuotannon osalta. Olemme lisäksi pitkäjänteisesti panostaneet digiteknologian hyödyntämiseen ja ohjelmistoalustatalouteen esimerkiksi työmaaturvallisuuden parantamiseksi. Aloitimme liiketoimintamme vuonna 2005 ja vuonna 2017 liikevaihtomme oli jo noin 47 miljoonaa euroa. Viimeisen kuuden tilikauden aikana liikevaihtomme on kasvanut keskimäärin lähes 25 prosenttia vuodessa (CAGR). Olemme näiden vuosien aikana toimineet projekteissa yli 30 maassa, ja 80 prosenttia asiakkaistamme on kansainvälisiä teollisuuden toimijoita. Olemme kasvaneet määrätietoisesti kuuntelemalla asiakastarpeita ja tarttumalla ennakkoluulottomasti eteen tuleviin mahdollisuuksiin.  

Tavoitteenamme on olla teollisuudelle johtavia seuraavan sukupolven liiketoimintakumppaneita Pohjoismaissa ja Euroopassa. Asiakkaitamme ovat pääasiassa energia-, rakennus- ja telakkateollisuuden kansainväliset suuryritykset. Osakeannista saatavat varat aiomme käyttää liiketoimintamme strategian mukaiseen vahvistamiseen sekä kasvustrategian toteuttamiseen tukemalla orgaanista kasvua sekä tekemällä mahdollisia yritysostoja. Tavoitteenamme on kasvattaa liikevaihtomme 100 miljoonaan euroon vuoteen 2021 mennessä.”

Listautumisannin ehtojen mukaan merkintäaika päättyy arviolta viimeistään 13.4.2018 klo 16.30. Yhtiö tiedottaa listautumisannin lopullisesta tuloksesta yhtiötiedotteella arviolta 16.4.2018. Kaupankäynnin Enersensen osakkeilla Nasdaq First North -markkinapaikalla arvioidaan alkavan 24.4.2018 kaupankäyntitunnuksella ESENSE.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jussi Holopainen
Puhelin: 044 517 4543
Sähköposti: jussi.holopainen@enersense.eu

Hyväksytty neuvonantaja Alexander Corporate Finance Oy
Puhelin: 050 520 4098

Lyhyesti Yhtiöstä

Enersense International Oyj on teollisuuden kilpailukyvyn kehittämiseen erikoistunut suomalainen yhtiö, jonka juuret ja kotipaikka ovat Satakunnassa. Enersensen tuotteet, palvelut ja toiminta ovat jaettu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Resurssit, Digitaaliset ratkaisut ja palvelut sekä Suunnittelu ja tuotanto. Vuonna 2017 yhtiön liikevaihto kasvoi noin 47 miljoonaan euroon. Enersensen palveluksessa oli vuoden 2017 aikana keskimäärin 662 henkilöä. Enersensen brändi ja henkilöstön kyky uudistaa toimintatapoja sekä hyödyntää digitaalista teknologiaa tunnetaan erityisesti teollisuuden suurissa rakennusprojekteissa Suomessa ja kansainvälisesti yli 30 maassa.

 

HUOMAUTUS
Tämän tiedotteen sisältöä ei saa julkistaa tai levittää suoraan tai välillisesti kokonaan tai osittain Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa, Japanissa tai Uudessa-Seelannissa. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei tulla rekisteröimään eikä niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti eikä rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta.

Tiettyjen valtioiden lainsäädäntö voi asettaa rajoituksia tämän kirjallisen materiaalin levittämiselle ja tarjottavien osakkeiden tarjoamiselle tai myymiselle. Asianmukaisten tietojen hankkiminen sanotuista rajoituksista tai rajoitusten noudattaminen eivät ole Yhtiön tai Pääjärjestäjän vastuulla. Yhtiöllä ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta näiden rajoitusten rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset tarjottaviin osakkeisiin sijoittamista harkitsevien tiedossa vai eivät.

Tiedotteen sisältämää tietoa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut eikä tule antamaan valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison­Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison­Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu­ ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Tilaa