Eniron Helsingin Seudun Puhelinluettelon jakelu alkaa

Uusi luettelo on ensimmäinen älypuhelinluettelo Eniron julkaisema Helsingin Seudun Puhelinluettelo on ilmestynyt ja sen jakelu alkaa tänään 27.3.2006. Perinteinen luettelo on selkeytynyt sekä ulkoasultaan että käytöltään. Luettelossa on myös toiminnallinen uudistus: se on Suomen ensimmäinen älypuhelinluettelo.

Vuonna 1882 ilmestyi ensimmäinen kirjan muotoon nidottu Helsingin Puhelinlaitoksen jäsenrekisteri. Muutamaa sotavuotta lukuun ottamatta Helsingin Seudun Puhelinluettelo ja sen edeltäjät ovat ilmestyneet säännöllisesti vuosittain. Eniro täyttää Elisan (aiemmin HPY) liittymäasiakkaita koskevan lakisääteisen tiedotusvelvollisuuden. ”Pohjoismaiden johtavana hakuyrityksenä Eniro toimii edelläkävijänä puhelinluetteloiden sisällössä ja laadussa. Helsingin Seudun Puhelinluettelo on ensimmäinen, jossa on mukana UPCODE™ -järjestelmää hyödyntävät älyruudut”, sanoo Eniron Business Manager Mika Willisi. ”Älypuhelinluettelo mahdollistaa jatkuvasti päivittyvän tuote- ja palvelutiedon tarjoamisen käyttäjille myös painetusta puhelinluettelosta. Uudessa Helsingin Seudun Puhelinluettelossa muun muassa Finnmatkat ja HUS ovat ottaneet käyttöönsö UPCODE™ -järjestelmän. Älyruutu on uusi väylä löytää tietoa esimerkiksi HUS:n myrkytystietokeskuksesta tai avoimista työpaikoista”, jatkaa Willisi. ”Avasimme helmikuussa mobiilisivuston (mobiili.finnmatkat.fi) ja haluamme Eniron älypuhelinluettelon avulla helpottaa asiakkaan tiedonsaantia Finnmatkojen lomamatkoista. Tulevaisuudessa valtaosa matkoista myydään sähköisissä välineissä, joten tällaiset palvelut ja toimintatavat vain edistävät asiaa”, sanoo Finnmatkojen myyntijohtaja Piiu Pukkila. Helsingin Seudun Puhelinluettelon ulkoasua ja ilmettä sekä kansissa että sisäsivuilla on selkeytetty ja tiedonhakua helpotettu muun muassa väripalkkien avulla. Perinteisen tietosisällön lisäksi luettelon Keltaisilla Sivuilla julkaistaan ensimmäisen kerran Ravintolat-osio, jossa yritykset on jaoteltu sen perusteella, minkä tyyppistä ruokaa ne tarjoavat. Helsingin Seudun Puhelinluettelo sisältää alueen yritys- ja yksityisnumerot, kartat sekä Keltaiset Sivut® -hakemiston. Valkoisilla Sivuilla on nelivärinen Yrityshakemisto sekä erillinen valtionhallinnon osio, johon on koottu valtionhallinnon yksikköjen ja liikelaitosten yhteystietoja. Esimerkiksi Verohallinto ja Kansaneläkelaitos julkaisevat täydelliset yhteystietonsa Eniron Puhelinluettelon Valkoisilla Sivuilla. Luettelo sisältää myös tietoa alueen yritysten sekä kaupunkien ja kuntien palveluista. Suomen Posti jakaa Helsingin Seudun perinteisen Puhelinluettelon alueen kotitalouksiin ja yrityksiin, sekä lanka- että matkapuhelinliittymäasiakkaille toukokuun puoleen väliin mennessä. Luettelon painos on noin 740 000 kappaletta. Helsingin Seudun Puhelinluettelo on osa Eniron valtakunnallista puhelinluettelosarjaa. Kaikkiaan 32 luettelon yhteinen painosmäärä on noin kolme miljoonaa kappaletta. Puhelinluettelo on kierrätyskelpoinen tuote. Vanhat luettelot voi viedä muun keräyspaperin joukkoon.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit