Suomi24 yhdistää sinkut myös internetin ulkopuolella

Suomi24 Treffit siirtyy käyttäjiensä pariin suurimpien kaupunkien yökerhoihin ja järjestää sinkkuyhteisölleen pikatreffitapahtumia.

Nettideittailu on vakiinnuttanut asemansa seuranhakutapana. Internetissä toimiva Suomi24 Treffit haluaa kuitenkin tarjota aktiivisille sinkkukäyttäjilleen mahdollisuuden löytää juuri Se Oikea myös netin ulkopuolelta. Suomi24 järjestääkin käyttäjilleen kesäisiä treffitapahtumia. Speed dating -treffitapahtumassa aikuiset miehet ja naiset voivat tutustua toisiinsa rennossa ravintolaympäristössä. Illan aikana pääsee juttusille viidentoista miehen tai naisen kanssa. Kuten kunnon pikadeittailun luonteeseen kuuluu, tutustumiseen on varattu aikaa viisi minuuttia kerrallaan. Illan päätteeksi tarvitsee vain päättää, kenen kanssa haluaisi toisillekin treffeille. Vaikka speed dating on Suomessa vielä toimintana tuoretta, käyttäjät ovat ottaneet tapahtumat innokkaasti vastaan. Ensimmäiset treffi-illat järjestetään 27. toukokuuta Helsingissä ja 28. päivä Turussa. Sen jälkeen tapahtumia järjestetään kesäkuun alussa Lahdessa, Tampereella ja Kuopiossa. Tapahtumien järjestelyissä on mukana speed dating -konseptin Suomeen tuonut Vispiläkauppa. Suomi24 Treffit on Suomen käytetyimpiä deittipalveluita ja palvelu löytyy osoitteesta treffit.suomi24.fi. Deittipalvelua käyttää viikottain yli 100 000 seuraa etsivää suomalaista. Treffeissä on yli 45 000 profiilia. Tule tekemään juttua tai vaikka osallistumaan oman paikkakuntasi treffitapahtumaan. Lisätietoja tapahtumista saa osoitteesta www.suomi24.fi/treffit/ilmoittaudu/.

Tilaa

Liitteet & linkit