Epson panostaa kasvaviin kotiteatterimarkkinoihin - Epson julkisti viisi uutta kotiteatteriprojektoria Saksassa tänään alkaneilla IFA-kodinelektroniikkamessuilla
Maailman johtava projektorivalmistaja Epson* julkisti viisi uutta kotiteatterikäyttöön tarkoitettua projektoria 29.8. alkaneilla IFA-messuilla Berliinissä. Projektoreilla saa näyttävän, jopa 300 tuuman kokoisen kuvan valkokankaalle. Epson antaa nyt uusille 3LCD-kotiteatteriprojektoreille ja lampulle** kolmen vuoden takuun.
Uusien projektorien E-TORL-energiansäästölamput kestävät pitkään, jopa 4000 tuntia, ja käyttävät entistä vähemmän sähköä projektorien kirkkauteen nähden.
Epson EH-DM2 sisältää projektorin lisäksi DVD-soittimen (DivX) ja kaksi kahdeksan watin surround-kaiutinta. Laite ovat erittäin helppokäyttöinen. Virran kytkemisen jälkeen asetetaan vain levy tai muistitikku laitteeseen ja elokuva tai esitys alkaa automaattisesti. Aikaisempaan EMP-DM1 –malliin verrattuna kuva on nyt kirkkaampi, 1200 ANSI-lumenia.
Elokuvien katselun ohella laitteella voi toistaa audio-CD-levyjä ja CD-levylle tallennettua MP3-musiikkia sekä esittää CD-levyille taltioituja valokuvia. USB-liitännän ansiosta kuvia, musiikkia ja esityksiä voi näyttää helposti myös suoraan USB-muistitikulta. Pelikonsolin, TV-virittimen sekä muiden ulkoisten kuva- ja äänilähteiden liitännät tekevät uutuudesta kodin viihdekeskuksen.
Uusi, edullinen Epson EH-TW420 –projektori on tarkoitettu kotiteatteriharrastajille. EH-TW420:n kuvanlaatu on saatu erinomaiseksi 3LCD-tekniikan ja 2000 ANSI-lumenin valotehon ansiosta. Laitteessa on SD-muistikorttipaikka digikuvien katselemiseen ja monipuoliset liitännät mukaanlukien yksi HDMI-liitäntä. Tämä 720p:n HD Ready projektori on erinomainen valinta paljon elokuvia katsovalle.
Edullisin 1080p:n (Full HD) resoluution kotiteatteriprojektori Epson EH-TW3000 sopii vaativammallekin elokuvaharrastajalle. Sen kontrasti on 20 000:1 ja valoteho 2000 ANSI-lumenia. Nämä saadaan aikaan Epsonin kehittämillä ja valmistamilla uuden sukupolven Dream D7 –paneeleilla. Projektorissa on muiden liitäntöjen lisäksi kaksi HDMI-liitäntää (v 1.3).
Vaativalle kotiteatteriharrastalle Epson tuo loka-marraskuussa myyntiin EH-TW3800:n ja EH-TW5000:n. Molempien projektorien resoluutio on 1080p (Full HD), niissä on kaksi HDMI-liitäntää ja ne tukevat x.v.Color-värimaailmaa. Projektorit voi kalibroida ISF-sertifikaatin mukaan. 2.1 kertainen zoomi mahdollistaa projektorin helpon asennuksen. EH-TW3800:n kontrasti on 20 000:1 ja valoteho 2000 ANSI-lumenia.
Lippulaivamalli EH-TW5000 hyödyntää Epsonin uutta DeepBlack-teknologiaa, jonka avulla kontrasti on noussut huikeaksi 75 000:1. Valoteho on 1600 ANSI-lumenia ja projektori on erittäin hiljainen 22 db. 12 bitin videoprosessointi, kuvainterpolointi ja 4-4 pull down parantavat kuvanlaatua. Lisäksi anamorfinen kuvatila ja kolmannen osapuolen linssi mahdollistavat 2.35:1 kuvasuhteen ilman mustia reunoja.
Verolliset suositushinnat:
EH-DM2 649 € tulossa myyntiin syyskuussa
EH-TW420 noin 800 € tulossa myyntiin syyskuussa
EH-TW3000 noin 2000 € tulossa myyntiin loka - marraskuussa
EH-TW3800 noin 2000 € tulossa myyntiin loka - marraskuussa
EH-TW5000 noin 3000 € tulossa myyntiin loka - marraskuussa
*Decion Tree Consulting Limitedin (DTC, www.dtc-worldwide.com) mukaan Epson on ollut maailman suurin projektorivalmistaja tilivuosina 2001 – 2007.
**Lampun takuu on 3 vuotta tai 1700 tuntia.
Lisätietoja:
Epson palvelupuhelin 0201 552 091 ja www.epson.fi
Lehdistöpalvelut:
- tekniset lisätiedot: Epson / Jarmo Niskanen, puh. (09) 8520 2232, jniskanen(ät)epson.fi
- testit, tuotekuvat ja muut yhteydenotot: Epson / Kati Rouhiainen, puh. (09) 8520 2230, krouhiainen(ät)epson.fi