Eläke-etuudet pysyvät ennallaan – vakuuttaminen vapautuu

”Uusi työntekijän eläkelaki ei tuo muutoksia eläke-etuuksiin vuodenvaihteessa. Sen sijaan vakuuttaminen vapautuu”, sanoi Eläkevakuutusyhtiö Eteran toimitusjohtaja Kalevi H e m i l ä Joensuussa. Hän tapasi rakennustyöntekijöitä keskiviikkona 22.11. Rakennusliike Laakkosen työmaalla.

”TyEL on meille rahanarvoinen lyhenne, sillä se tarkoittaa työstämme karttuvaa työeläkettä. Tutuiksi tulleet Lellit ja Tellit jäävät historiaan. Tärkeintä työntekijän kannalta on, että tähän asti karttunut eläketurva säilyy ja eläke kasvaa entiseen malliin”, Hemilä korosti.

Eläketurvan muutokset toteutettiin suurelta osin jo vuoden 2005 alusta. Sen sijaan ensi vuoden alusta vakuuttaminen vapautuu ja yksinkertaistuu. Työnantaja voi vakuuttaa kaikki työntekijänsä saman eläkelain mukaan valitsemassaan eläkeyhtiössä.

Uutta eläkelaissa on, että TyEL velvoittaa eläkelaitokset lähettämään vuodesta 2008 lähtien vuosittain työntekijöille tiedot eläkettä kartuttaneista ansioista sekä eläkearvion.

”Jokainen meistä tuntee itse parhaiten tienestinsä, joten työntekijän kannattaa olla aktiivinen ja seurata oman eläkkeensä karttumista. Kun tiedot ovat rekisterissä oikein, eläke pystytään aikanaan ratkaisemaan nopeasti”, Hemilä perusteli.

Rakentajille ja muille LEL-TaEL-työntekijöille eläketietojen tarkistaminen on tuttua. Heidän eläkkeensä ovat aina karttuneet koko työhistorian palkoista toisin kuin TEL:ssa, jossa eläke on vuoteen 2005 asti laskettu viimeisten työvuosien keskimääräisistä ansioista. Vuodesta 2005 lähtien kaikki eläkkeet määräytyvät koko työssäoloajan ansioista.

”LEL- tai TaEL-aloilla työntekijöillä voi olla elämänsä aikana useita kymmeniä työsuhteita. Sen vuoksi eläkeansioiden läpikäyminen on tarpeellista”, Hemilä jatkoi.

Etera kilpailuun luottavaisin mielin

Etera vastaa vielä tämän vuoden loppuun ainoana eläkevakuutusyhtiönä LEL- ja TaEL-eläketurvasta. Vuoden alusta LEL-, TaEL- ja TEL-lait korvaa työntekijän eläkelaki TyEL.

”Eteralla on edessään iso muutos, sillä se siirtyy avoimille markkinoille kilpailuun asiakkaista yhdessä muiden eläkeyhtiöiden kanssa. Vakuutamme ensi vuonna sekä työntekijöitä että yrittäjiä. Yhtiö on hyvässä kunnossa, joten suhtaudun uuteen tilanteeseen luottavaisesti”, Hemilä sanoi.

Yrityksestä

Etera on keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö, joka vakuuttaa kaikkien toimialojen työntekijöitä ja yrittäjiä. Etera huolehtii työntekijöiden ja yrittäjien eläketurvasta ja edistää työhyvinvointia.

Liitteet & linkit