Eläkevakuutusyhtiö Eteran toimitusjohtaja Kalevi Hemilä: Etera suuntaa mainiossa tuloskunnossa kohti kilpailua

Etera on tehnyt vahvaa tulosta jo useana vuonna. Myös vuotta 2005 Eteran toimitusjohtaja Kalevi Hemilä luonnehtii mainioksi. Eteran vakuutusmaksutulo kasvoi 6 prosenttia 672 miljoonaan euroon ja sijoitustoiminnan tuotto oli 11,7 prosenttia. ”Suuntaamme hyvistä asemista kohti ensi vuonna alkavaa kilpailua, jolloin Eterassa voi vakuuttaa yrityksen koko henkilöstön. Olemme valmistautuneet markkinoiden avautumiseen myös vahvistamalla palveluorganisaatiotamme.” Vuonna 2006 avautuu neljä aluetoimistoa. Lisäksi yrittäjien ja pienyritysten työeläkevakuuttamisen hoitoon on perustettu oma yksikkönsä.

Etera tekee työeläkevakuutusten hoitamisen asiakkailleen joustavaksi ja helpoksi. ”Sähköisissä palveluissa Etera on edelläkävijä. Hyvään palveluun tarvitaan kuitenkin myös ihmisiä ja aluetuntemusta”, painottaa Kalevi Hemilä. Tampereen lisäksi Eteran aluetoimistot palvelevat Oulussa ja Turussa. Myös Kuopion aluetoimisto avataan kevään aikana. ”Varsinaista konttoriverkostoa ei olla perustamassa, sillä työeläkeasioita lähdetään harvoin hoitamaan konttoreihin.” ”Se, että toimisto perustettiin Tampereelle, oli helppo valinta. Onhan Tampere vireä, maakunnallinen kasvukeskus,” korostaa Hemilä. Viime vuonna Tampereen osuus koko Pirkanmaan maksutulosta oli 46 prosenttia. Tampereen asiakaspäälliköt Juhani Björklund ja Toni Savela sekä asiakassihteeri Marja Pirnes huolehtivat Pirkanmaan lisäksi myös Hämeen asiakkaista. Maksutulot kasvoivat Pirkanmaalla 6 ja Hämeessä 4 prosenttia Eteran maksutulo Pirkanmaalla kasvoi 6 prosenttia 44 miljoonaan euroon. Hämeessä maksutulo oli 18 miljoonaa euroa ja kasvua 4 prosenttia. Rakennus-, metsä, maatalous- ja satama-alalta kertyi LEL-työeläkemaksua Eteraan Pirkanmaan alueelta 35 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuoteen 3 prosenttia. Hämeessä LEL-maksutulo kasvoi prosentin verran 15,4 miljoonaan euroon. Koko maassa LEL-maksutulo kasvoi 4,4 prosenttia 0,5 miljardiin euroon. TaEL-eläkelain mukainen maksutulo kasvoi Pirkanmaalla 18 prosenttia 10 miljoonaan euroon. Hämeessä TaEL-maksutulo kasvoi 16 prosenttia eli 2,6 miljoonaan euroon. Koko maassa TaEL-maksuja maksettiin 126 miljoonaa euroa, kasvua 11,5 prosenttia. TaEL:n mukaan vakuutetaan taiteilijat ja toimittajat sekä lyhyet työsuhteet. Etera menestyi sijoituksissa Vuonna 2005 Etera sai 11,7 prosentin tuoton 5,4 miljardin euron sijoituksilleen. "Eteran sijoitustoiminta on ollut tuloksekasta jo pitkään. Viiden viime vuoden tuotoilla Etera on kolmen kärjessä eläkeyhtiöiden välisessä sijoitustuottovertailussa", toteaa Eteran toimitusjohtaja Kalevi Hemilä. Vakavaraisuus oli hyvä: vakavaraisuusaste 31,5 % ja vakavaraisuusasema 3,0.

Yrityksestä

Etera on keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö, joka vakuuttaa kaikkien toimialojen työntekijöitä ja yrittäjiä. Etera huolehtii työntekijöiden ja yrittäjien eläketurvasta ja edistää työhyvinvointia.

Tilaa

Liitteet & linkit