Etera sijoittaa Lohjan yrittäjätaloon

Etera rakennuttaa yhdessä YIT Rakennus Oy:n kanssa Yrittäjätalon Lohjan keskustaan. Uuteen taloon tulee toimisto-, palvelu- ja yrityshautomokäyttöön sopivia tiloja. Rakennustöiden on tavoitteena alkaa huhtikuussa. Yrittäjätalo valmistuu keväällä 2011.

”Lohjan Yrittäjätalo on Eteralle oiva kohde”, toteaa Eteran kiinteistösijoituspäällikkö Hannu Keinänen. ”Suurena kiinteistösijoittajana meillä on mahdollisuus olla osaltamme tukemassa suomalaisen yrittäjän taivalta. Lohja on vireä kaupunki, josta Yritystalossa hautuvilla uusilla yrittäjillä on hyvät yhteydet niin pääkaupunkiseudulle kuin muuallekin Suomeen.” Sijoitussopimus allekirjoitettiin 5. helmikuuta. ”Uusille toimistotiloille on Lohjalla tarvetta ja tilausta”, kertoo projektipäällikkö Tero Salmi YIT Rakennus Oy:stä. ”Laurea-ammattikorkeakoulun naapurissa sijaitsevilla tiloilla haetaan nimenomaan synenergiaa yritys- ja koulumaailman välille.” Toimistorakennukseen tulevat vuokralaisiksi Länsi-Uudenmaan Yrityshautomo ja Yrityskeskus sekä Lohjan Yrittäjät ry. ”Koulumaailmasta on lyhyt matka yrityshautomoon ja toisaalta Yritystalon yritykset saavat koulusta esimerkiksi lopputöiden tekijöitä”, tarkentaa Tero Salmi. ”Myös muiden Yrittäjätalon vuokralaisten toivotaan toiminnallaan voivan palvella yrityshautomoyrityksiä.” Lohjan Yrittäjätalon tiloista on vuokrattu jo yli puolet. Kaiken kaikkiaan rakennukseen tulee tilaa noin 4 000 m2. Arkkitehtinä toimii Tuomo Siitonen.

Avainsanat:

Yrityksestä

Etera on keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö, joka vakuuttaa kaikkien toimialojen työntekijöitä ja yrittäjiä. Etera huolehtii työntekijöiden ja yrittäjien eläketurvasta ja edistää työhyvinvointia.

Tilaa

Liitteet & linkit