Eteran maksutulo kasvoi Kainuussa 8 prosenttia

Eläkevakuutusyhtiö Etera sai viime vuonna vakuutusmaksutuloa Kainuusta 11,3 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 8,4 prosenttia. Koko maassa vakuutusmaksutulo oli viime vuonna 672 miljoonaa euroa, ja kasvua oli 6 prosenttia. Eläkkeitä Etera maksoi Kainuuseen viime vuonna 25,4 miljoonaa euroa.

LEL-alojen eli rakennus-, metsä-, maatalous- ja satama-alan maksutuloa saatiin Kainuusta viime vuonna yhteensä 10,2 miljoonaa euroa, mikä oli noin 9 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. TaEL-aloilta vakuutusmaksuja kertyi 1,1 miljoonaa euroa, mikä oli 3 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. TaEL:n mukaan vakuutetaan taiteilija-ammattien lisäksi ns. pätkätyöt eli yksityisalojen lyhyet työsuhteet. Kainuun vakuutusmaksutulosta noin 37 prosenttia tuli Kajaanista. Koko maassa LEL-maksutulo kasvoi 4,4 prosenttia nousten 545 miljoonaan euroon. TaEL-maksutuloa kertyi 126 miljoonaa euroa, kasvua oli 11,5 prosenttia. Eläkkeitä maksettiin Kainuuseen 25,4 miljoonaa euroa Etera maksoi LEL- ja TaEL-alojen eläkkeitä Kainuuseen viime vuonna 25,4 miljoonaa euroa 5 077 eläkkeensaajalle. Eläkkeitä maksettiin lähes 6 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Noin puolet maksetuista eläkkeistä oli vanhuuseläkkeitä. Koko maahan Etera maksoi eläkkeitä 156 300 eläkkeensaajalle 795 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 3 prosenttia. Etera valmistautuu kilpailuun Etera eläkevakuuttaa LEL- ja TaEL-alojen töitä ainoana työeläkeyhtiönä tämän vuoden loppuun asti. Vuoden 2007 alusta yksi työntekijän eläkelaki TyEL korvaa erilliset eläkelait LEL:n, TaEL:n ja TEL:n. Etera alkaa silloin vakuuttaa kaikkien alojen työntekijöitä ja yrittäjiä. ”Etera on valmistautunut markkinoiden avautumiseen vahvistamalla palveluorganisaatiotaan. Eteran aluetoimistot on avattu Oulussa, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa tämän vuoden aikana. Yrittäjien ja pienyritysten työeläkevakuuttamisen hoitoa varten olemme perustaneet oman yksikön”, kertoo alueyksikön päällikkö Mikko Nevalainen Eterasta. Sijoitukset tuottivat hyvin Vuonna 2005 Etera sai 11,7 prosentin tuoton 5,4 miljardin euron sijoituksilleen. Eteran sijoitustoiminta on ollut tuloksekasta jo pitkään. Viiden viime vuoden tuotoilla Etera on kolmen kärjessä eläkeyhtiöiden välisessä sijoitustuottovertailussa. Etera maksaa asiakashyvityksiä vuonna 2007 Vuonna 2007 Etera alkaa maksaa yrityskohtaista asiakashyvitystä asiakkailleen. Tähän saakka asiakashyvitykset on huomioitu LEL- ja TaEL-vakuutusmaksuissa ja hyvitys on ollut samansuuruinen kaikille asiakkaille. ”Asiakashyvityksestä hyötyvät eniten pitkäaikaiset asiakkaat, jotka jatkavat asiakassuhdetta Eteran kanssa”, Nevalainen sanoo. Yrityksen asiakashyvityksen määrään vaikuttavat sekä yrityksen maksamat vakuutusmaksut että yritykselle vakuutusmaksujen perusteella kertyneet rahastot. Eteran maksamien asiakashyvitysten taso määräytyy vakavaraisuuden ja sijoitustuottojen perusteella. Asiakashyvitys annetaan alennuksena vakuutusmaksuihin.

Yrityksestä

Etera on keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö, joka vakuuttaa kaikkien toimialojen työntekijöitä ja yrittäjiä. Etera huolehtii työntekijöiden ja yrittäjien eläketurvasta ja edistää työhyvinvointia.

Tilaa

Liitteet & linkit