ETTEPLAN HANKKII OMIA OSAKKEITAAN

ETTEPLAN HANKKII OMIA OSAKKEITAAN                                               

Etteplan Oyj:n hallitus on kokouksessaan 25.10.2007 päättänyt hankkia enintään  
400 000 kappaletta yhtiön omia osakkeita varsinaiselta yhtiökokoukselta         
29.3.2007 saamansa valtuutuksen perusteella. Hankittavien osakkeiden yhteismäärä
saa olla enintään kymmenen (10) prosenttia yhtiön osakepääomasta ja kaikkien    
osakkeiden tuottamasta äänimäärästä.                                            

Osakkeet hankitaan julkisella kaupankäynnillä OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki 
Oy:ssä vallitsevaan markkinahintaan siten kuin osakkeiden hankkimisesta         
julkisella kaupankäynnillä on säädetty.                                         

Valtuutuksen mukaan osakkeita voidaan hankkia käytettäväksi vastikkeena         
mahdollisissa yrityskaupoissa tai käytettäväksi muissa                          
rakennejärjestelyissä. Osakkeita voidaan käyttää myös henkilöstön               
kannustinohjelmien toteuttamiseen. Hankitut osakkeet voidaan pitää yhtiöllä,    
mitätöidä tai luovuttaa edelleen.                                               

Osakkeiden hankinta aloitetaan aikaisintaan viikon kuluessa tämän päätöksen     
julkistamisesta.                                                                

Hollolassa 26. lokakuuta 2007                                                   

Etteplan Oyj                                                                    

Hallitus                                                                        


Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Heikki Hornborg, puh. 0400 873 063.           


JAKELU                                                                          
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki                                               
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.etteplan.fi                                                                 
 

Yrityksestä

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun, sulautettujen järjestelmien ja IoT:n (esineiden internet) sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2017 Etteplanin liikevaihto oli noin 215 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 000 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com

Tilaa