ETTEPLAN JA LAROX LAAJENTAVAT SUUNNITTELUYHTEISTYÖTÄÄN

ETTEPLAN OYJ       TIEDOTE       09.10.2006 KLO 09.00       1(1)


ETTEPLAN JA LAROX LAAJENTAVAT SUUNNITTELUYHTEISTYÖTÄÄN

Etteplan Oyj ja Larox Oyj ovat tänään allekirjoittaneet aiesopimuksen
jo parikymmentä vuotta jatkuneen suunnitteluyhteistyön laajentamisesta. 
Osana sopimusta 10 toimihenkilön Laroxin Suomen toimipaikkojen toimitus-
projektien ja tuotteen ylläpitoon liittyvistä suunnittelu- ja 
dokumentointitoiminnoista on tarkoitus siirtyä Etteplanin palvelukseen 
ns. vanhoina työntekijöinä 1.1.2007 lukien. Sopimus turvaa toteutuessaan
Laroxille suunnittelupalveluiden saatavuuden asiantuntevasti ja joustavasti.

Osapuolten tarkoituksena on laatia lopulliset sopimukset joulukuun 2006
loppuun mennessä. Osapuolet käyvät asiaan liittyvät YT-neuvottelut tämän 
vuoden kuluessa.

Allekirjoitettu aiesopimus noudattaa Etteplanin strategiaa, jonka mukaan
yhtiö toimii globaalisti toimivien asiakkaittensa kumppanina tarjoten
korkealaatuisia teollisuustekniikan suunnittelupalveluita, jolloin asiakas
voi keskittyä oman ydinliiketoimintansa kehittämiseen. Sopimus vahvistaa 
toteutuessaan edelleen Etteplanin asemaa yhtenä Pohjoismaiden johtavana 
suunnitteluyrityksenä.

Larox on alansa johtava teollisuussuodattimia kehittävä, suunnitteleva,
valmistava ja niiden jälkimarkkinapalveluista vastaava konepajayritys. 
Se on täyden palvelun ratkaisutoimittaja nesteen- ja kiintoaineen 
erottamiseksi toisistaan suodattamalla. Larox-teknologiaa hyödynnetään 
maailmanlaajuisesti pääosin kaivos- ja metallurgisen teollisuuden ja 
kemian prosessiteollisuuden sovelluksissa. Larox toimii yli 40 maassa 
ja sillä on yli 440 työntekijää. Pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa. 
Konsernilla on tuotantotoimintaa Lappeenrannan lisäksi Hollannin Utrechtissa.
Liikevaihto vuonna 2005 oli 104,3 miljoonaa euroa, josta yli 95 % kertyi 
Suomen ulkopuolelta.

Etteplan on yksi Pohjoismaiden suurimmista teollisuustekniikan suunnittelu-
ja asiantuntijapalveluyrityksistä. Yhtiö tuottaa korkealaatuisia palveluja
asiakkaittensa tuotekehitys- ja tuotantoprosesseihin. Konsernin ydin-
saamisalueita ovat konetekniikka- ja automaatiosuunnittelu ja informaatio-
teknologia sekä ohjelmistokehitys, elektroniikkasuunnittelu ja siihen
liittyvät laboratorio- ja hyväksyntäpalvelut. Yhtiön liikevaihto vuonna 2005
oli 79,4 milj. euroa ja sen palveluksessa on lähes 1 600 henkeä Suomessa,
Ruotsissa, Saksassa, Italiassa ja Kiinassa.

Hollolassa 9. lokakuuta 2006

ETTEPLAN OYJ

Heikki Hornborg
toimitusjohtaja


Lisätiedot:
Etteplan Oyj, johtaja Risto Koivunen, puh. 0400 649 656 tai
toimitusjohtaja Heikki Hornborg, puh. 0400 873 063
Larox Oyj, johtaja, suunnittelu & tuotanto Kari Suninen,
puh. 040 558 3706


JAKELU   Helsingin Pörssi
         Keskeiset tiedotusvälineet
         www.etteplan.fi


Yrityksestä

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun, sulautettujen järjestelmien ja IoT:n (esineiden internet) sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2016 Etteplanin liikevaihto oli 183,9 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 2 800 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com

Tilaa